Suden hetki

    Kun ei nukuta, vaikka kello on vasta vähän yli neljän.  Vanhat, jo monesti nähdyt unet vain pyörivät mielessä.  Ei niihin väkisin yrittämällä saa kunnon otetta, ne tulevat taas aikanaan, oman tahtonsa mukaan.
 
    Articanon myymälä muuttaa uusiin tiloihin.  Salossa tai Turussa, mitä sen on väliä.  Ensimmäistäkään listapakettia ei ole toimitettu vaikka aamulla pitää avata.  Tauluja odottaa hyllyssä kehystämistä.  Postiauto yrittää peruuttaa oven eteen, mutta siinä on lipunmyyntikoju jonka edessä tungeksii ihmisiä.

    Lähden autolla etsimään tietä Espooseen.  Moottoritien työmaa louhii maisemaa joka puolella ympärillä.  Isot maansiirtoautot kuljettavat kuormiaan.  On vaikeaa erottaa tietä, kaikki on samanlaista hiekkaista ja kivikkoista louhosta.  Uskon olevani tiellä, vaikka ei siinä muita autoja näykkään.  Tie kapenee, nousee ja mutkittelee kunnes siinä ei enää mahdu ajamaan.  Peruuttamaankaan ei pysty.

    Kävelen metsän poikki.  Muistan reitin tarkalleen, ensin mäelle, sitten ison männyn luota laskeudutaan pienen pellon laitaan.  Pellon toisella puolen on pieni talo jonka pihan lävitse pitää oikaista.  Pihalla on kanoja, yritän kiertää ne huomaamatta.  Sen jälkeen maisema äkkiä muuttuu, enkä mitenkään muista mihin pitäisi suunnata.
 
    Jatkan matkaa juosten. Jalassa on kevyet juoksutossut.  Metsässä kiertelee lenkkipolku, ilma on kevyttä, askel vie vauhdilla eteenpäin.  Pitkillä loikilla nousen mäkeä ylös, mäen harjalla heittäydyn ilmaan ja ylitän seuraavan notkelman puunlatvojen korkeudella.  Alhaalla ihmiset huomaavat minut ja minua alkaa kaduttaa ilmaan nousu.  Laskeudun huomaamatta pitkän rakennuksen taakse.

    Istahdan talossa nojatuoliin ja katselen ympärilleni odottaen, että asukkaat näyttäytyisivät.  Huoneet näyttävät tutuilta, ja muistan, että olen asunut täällä.  En ole varma, olenko kotona vai kylässä.  Kävelen asunnosta ulos ja olen isojen kerrostalojen pihalla.  Tiedän asuvani täällä, en vaan millään muista missä rapussa.  Yksikään ihminen ei näytä tutulta.

    Lopultakin työpaikalla.  Isossa huoneessa on monta työpöytää.  Löydän omani helpolla.  Ympärillä käy melkoinen hälinä, yritän järjestellä papereita pöytälaatikossa.  En tiedä, mitä minun kuuluisi tehdä.  Yritän peittää tarpeettomuuttani lukemalla papereita, joissa en ymmärrä juuri mitään.  Miten pystyn koko päivän esittämään työskenteleväni.  Nousen ja lähden kiertämään toimiston käytäviä.  Huoneissa on tuttuja ihmisiä.  Rakennuksesta puuttuu kerroksia, kaikki hissit eivät toimi.  Löydän toimivan hissin, se vie ravintolan keittiöön, lattia keinuu, ollaan laivalla, ilman matkatavaroita.  Pitäisi löytää hyttiin.

Lainaus Wikipediasta:

"Suden hetki tarkoittaa aikaa varhain aamuyöllä noin kello 3.00–5.00, jolloin ihmisen ajatellaan olevan heikoimmillaan.  Muinaiset roomalaiset arvelivat, että suden hetkellä useampi ihminen kuolee sairauteen tai vanhuuteen kuin muina aikoina vuorokaudesta. He olivat myös sitä mieltä, että suden hetkellä unet ovat voimakkaimpia. Suden hetkeä on pidetty aavemaisena ja pelottavana. Suden hetkellä myös pelättyjen susien on arveltu saalistavan.

Kansanperinne kertoo, että suden hetkellä ihminen helposti torkahtaa, esimerkiksi nuotiolla, jolloin susi pääsee hyökkäämään.

Nykyisin sanotaan kansanomaisesti, että suden hetkellä nukkuvan ihmisen elimistö alkaa valmistautua uuteen päivään, ja vanha ihminen kuolee, jos hän ei enää jaksa aloittaa uutta päivää. Suden hetkellä normaalin päivärytmin mukaan nukkuvalla on uni syvintä ja elintoiminnot hitaimpia. Suden hetkellä ihmisen ruumiinlämpö lähtee nousuun ensin laskettuaan.

Myös yön kylmyys voi olla sairaille ja vanhoille vahingollista suden hetkellä. Suomessa keskikesällä suden hetki on vuorokauden kylmin hetki, sillä se osuu aikaan juuri ennen aamun sarastusta."