Kuvapostaukset Hämeenlinnasta on hyvä aloittaa Hämeen linnasta, sekä tietysti muutamalla sanalla historiasta.
Linnan rakentaminen alkoi 1200-luvun lopulla, jolloin Häme oli Novgorodin ja ruotsalaisten välisen valtataistelun aluetta. Linnan pohjoispuolelle muodostui asutusta, joka sai Pietari Brahelta kaupunkioikeudet ensimmäisenä sisämaakaupunkina tammikuussa 1639. Hämeen härkätie, jonka juuret ulottuvat esihistorialliselle ajalle, kulki Turusta Hämeenlinnaan. Hämeenlinnasta Viipuriin kulki Ylinen Viipurintie, joten tärkeän sijaintinsa johdosta kaupungista tuli linnaläänin keskus. Kaupunki siirrettiin Kustaa III:n toimesta kilometrin verran etelään vuonna 1777.
Tulipalo tuhosi 14.9 1831 kolme neljäsosaa Hämeenlinnasta. Kirkko sekä muutama kortteli sen takana säästyivät. Carl Ludvig Engelin laatiman uuden asemakaavan myötä Hämeenlinnasta tuli puhdastyylinen empirekaupunki puistoalueineen, joskin arkkitehtuurista on nykyisin jäljellä enää vain rippeet.
Linna rakennettiin aluksi 1200-luvulla harmaakivestä ja siihen kuului leirikastelli ja kehämuuri. Sitä korotettiin myöhemmin tuohon aikaan harvoin käytetyllä tiilillä. Linnan muureissa näkyykin hyvin eri aikakausien rakennusmateriaalien yhteensovittaminen. Linna rakennettiin rajalinnaksi, mutta sen merkitys rajalinnana hävisi Pähkinäsaaren rauhan 1323 siirtäessä Ruotsin rajaa kauemmaksi. 1500 luvulla linna oli suurelta osin samanlaisen hovinpidon paikka kuin Turun ja Viipurin linnat. 1559, Kustaa Vaasan aikana rakennettiin linnaan kaksi pyöreää tykkitornia, rondellia. Myös päälinnan edustuskelpoisuutta parannettiin joillakin korjauksilla.
Isonvihan jälkeen Hämeen linnasta tehtiin Suomen armeijan päävarikko. Hattujen sodassa 1741–1743 venäläiset miehittävät linnan taisteluitta. Vasta 1770 luvulla tehtiin seuraavat isot korjaukset. Kuningas Kustaa III alkoi kehittää linnaa linnoitukseksi, sen ympärille rakennettiin korkeat vallit sekä vallihaudat bastionijärjestelmän mukaisesti. Lisäksi rakennettiin päävartio, läntinen kehämuurirakennus erilaisine pajoineen ja miehistön makuu- ja keittiötilat sijoitettiin pohjoiseen kehämuurirakennukseen.
Hämeen linnaa käytettiin pitkään myös vankilana, Venäjän vallan alkuaikoina siitä tehtiin kruununvankila. Engelin piirustusten mukaisesti linna muokattiin kokonaisuudessa vankilaksi vuonna 1837. Linnan länsipuolelle rakennettiin 1839 ojennuslaitos ja vuonna 1871 lääninvankila. 1881 Hämeen linnaan sijoitettiin Suomen ainoa naisten kuritushuone. Pahamaineisena naisvankilana linna toimi päälinnassa vuoteen 1953 ja kehämuurirakennuksessa aina vuoteen 1972 saakka.
Nykyään Hämeen linna toimii museona. Linnanniemen museoalueeseen kuuluu Suomen Tykistömuseo, Vankilamuseo sekä Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo. Päälinnan osalta entisöintityö valmistui 1979. Esilinnan ja sen ympäristön entisöinti saatiin valmiiksi 1988. Tämän jälkeen alueella on jatkuvasti tehty pienempiä kunnostustöitä.
Millaiset karkelot juhannusyönä lienee täällä pidetty? Onko juhlakansa tanssinut kukkien katveessa, heinikon helmassa. Maahiset, menninkäiset, keijut ja salaperäiset metsän neidot keskikesän valoisasta yöstä humaltuneet, taikojaan tehneet. Ei jäänyt jälkiä pidoista, juhannuspäivänä luonto oli taas omillaan, kukat, heinät villiintyneinä. Eikä ole viikate kajonnut pihamaan rauhaan, ei särkenyt vehreää idylliä. Ei vielä, vielä tänään pihamaan valtias on Leucanthemum vulgare (Compositae).
Juhannusaattona 22.6.1962 Waldemar oli Somerniemen Ämyrillä. Ämyri oli, ja on edelleen yksi legendaarisimmista tanssilavoista Etelä-Suomessa. Ikää Waldemarilla oli siihen aikaan pari kuukautta vaille viisitoista vuotta. Matka Somerolta oli taittunut äidin polkupyörällä, äiti ei tosin tiennyt missä poika pyörineen juhannusaattoa viettää. Isän Simson-mopedilla matka olisi taittunut huomattavasti nopeammin, mutta sitä ei ollut lupa lainata, siitä olisi tullut sanomista.
Päällään Waldemarilla oli melko uudet vaaleat teryleenihousut, edellisenä päivänä ostettu lyhythihainen postimerkkikuvioinen kesäpaita, sekä tietysti pikkutakki. Matkan aikana housunlahkeissa oli pyykkipojat, jotta lahkeet eivät lepattaisi eivätkä likaantuisi hangatessaan pyörään. Sisälle Ämyrille Waldemar oli pujahtanut kioskirakennuksen kulmalta aidan alta, paikka oli käyty enon kanssa katsastamassa jo aiemmin. Kioskilla isompien poikien juttuja kuunnellessa, Bostonia poltellessa ja Pommaccia juodessa tunsi itsensä paljon vanhemmaksi. Välillä piti käydä lavan reunalla katsomassa orkesteria, joka soitti tangoa tangon perään. Toki väliin mahtui jokunen valssikin.
Juhannusaatossa on taikaa, ajatteli Waldemar katsellessaan viereisen metsikön puiden takana pulloistaan naukkailevia juhlijoita. Kaikki tuntuivat olevat erityisen hyvällä päällä, mitä nyt jossain jotkut kovanaamat nahistelivat. Miehet puhuivat kovaan ääneen ja naiset kikattivat. Porukka metsikössä vaihtui koko ajan, kun toiset lähtivät tanssimaan tuli toisia koko ajan tilalle. Ainoastaan silloin, kun lentävät tulivat autollaan portin edustalle ja kiersivät parkkipaikkaa, tyhjeni metsikkö nopeasti - kaikille tuli kiire tanssimaan.
Sitten jossain vaiheessa, varmaan lähellä puolta yötä, yhden kymmenistä tangoista päätyttyä, tuli illan kuuluttaja lavalle. Hän komensi kaikkia tulemaan lähemmäksi ja olemaan hetken aikaa hiljaa. Ihmiset tulivatkin lähemmäksi arvellen jotain erityistä ohjelmaa olevan tulossa. Mutta kuuluttajapa jysäytti melkoisen pommin: ”Someron Esan 23 vuotias seiväshyppääjä Pentti Nikula on hypännyt tänä iltana Kauhavalla maailmanennätyksen 494! Somerolla on nyt maailmanmestari, eiköhän kolmenkertainen Eläköön-huuto ole paikallaan!”
Ja kyllä Ämyrinmäki raikui, osa ihmisistä näytti kertakaikkiaan sekoavan. Orkesteri kajautti Maamme-laulun kaiken hälinän taustalle. Waldemarin päässä jyskytti: seipään maailmanennätys on naapurikylän miehellä, miehellä jonka hän oli monasti nähnyt kotipihallaan sekä urheilukentällä harjoittelemassa ja kilpailemassa. Hän ei malttanut jäädä enää pidempään Ämyrille vaan haki portin ulkopuolelta pyöränsä ja lähti polkemaan kotiin päin. Pyykkipojat unohtuivat lahkeista.
Juhannusyö oli valoisa, jotkin yölinnut laulelivat ilokseen metsikössä. Tunnelmat velloivat ja vaihtuivat Waldemarin päässä. Sadunomainen taikayön tunnelma vaihtui välillä kiihkeään tanssilavan sykkeeseen. Waldemar hyräili mielessään: ”Tanssin sun kanssasi aamuun, yö nyt on ihmeellinen, tanssin sun kanssasi aamuun, tanssin tangoa rakkauden”, vaikka hän ei tanssia osannutkaan. Sitten taas iski tajuntaan Nikulan maailmanennätys 494. Kilometrit kulkivat kuin huomaamatta, kotona olivat jo ikkunat pimeinä, kaikki nukkuivat, mitähän kello mahtaa olla?
Kun Waldemar avasi varovasti keittiön oven, hän kuuli miten äiti nousi vuoteelta ja tuli keittiön suuntaan. Ennen kuin äiti ehti kysyä, missä ihmeessä Waldemar oli ollut, Waldemar pamautti kovalla äänellä: ”Nikulapa hyppäsi maailmanennätyksen 494!” Äiti katsoi hämmästyneen näköisenä Waldemaria ja makuuhuoneesta kuului isän ääni: ”mitä se oikein sanoo?” Waldemar toisti äskeisen vielä vähän kovemmalla äänellä - sen jälkeen alkoi kuulua pikkusiskon itkua ja sitä myöten koko perhe oli hereillä.
Mutta olihan juhannusyö.
Sen aattoillan Waldemar muistaisi pitkään.
Lumisateet hellittivät keskiviikkoon mennessä. Yöpakkasiakaan ei enää varmuudella luvattu. Nyt on siis hyvä hoitaa juhannusvalmistelut loppusuoralle. Aamulla nostin ensin pelargonian kylpyhuoneesta takaisin pihalle. Olisi tullut sanomista, jos yöpakkanen olisi tärvännyt vaimon silmäterän. Vaimo tulee aatonaattona työviikon päätteeksi Helsingistä viettämään juhannusta ja antamaan seuraavan viikon ohjeet tavaroiden sijoittelusta. Muuton jäljiltä tavarat vielä hakevat paikkaansa kuin se kuuluisa uuni, vai oliko se hella, siinä Päätalon romaanissa.
Pihaa piti vähän siistiä. Vuokrasin peräkärryn peräkärrynvuokrausfirmasta ja nostelin pari mahdottoman kokoista, puolilahoa puutarhatyökalulaatikkoa sen kyytiin. Äijämäistä hommaa, ei mitään puuhastelua. Kuorma päätyi Kiertokapulan puutavaran vastaanottolavalle. Sitten taloyhtiön ruohonleikkurin kimppuun, pieni nurmikko tarvitsi kipeästi parturointia. Pari vuotta sitten huokasin helpotuksesta kun kuvittelin että ei enää koskaan tarvitse leikata nurmikkoa. No, tämä piha on paljon pienempi ja leikkuri erinomainen, ammattilaisten käyttämää mallia. Ei tullut hikikään.
Sitten muistin, että grilli puuttuu (siitäkös suuttuu)! Juhannuksena täytyy ehdottomasti grillata, joten grillin ostoon. Olin jo aiemmin saanut perusteltua vaimolle, että sähkögrilli olisi meille erinomainen vaihtoehto verrattuna kaasugrilliin ja varsinkin hiiligrilliin. Siispä tulin kaupasta kotiin sähkögrilli auton takapenkillä. Ei tulisi sanomista.
Nyt ei enää puuttunutkaan muuta tärkeää kuin grillattava. Juhannusviikon tarjouksena oli lähikaupassa Kabanossia hintaan 1,59, rajoituksena vain viisi pakettia per asiakas. Hyllyn luona pitkään harkittuani päädyin kolmeen pakettiin: Original, Juusto ja Sinihomejuusto. Enempää en uskaltanut ottaa, vaikka grillimakkara onkin juhannuksen kunkku (kuten jouluna kinkku). Mutta eiköhän näilläkin jo aika pitkälle pärjätä. Vaimon mieliksi otin vielä kunnon lohifileen. Ja aivan vaan varmuuden vuoksi nappasin vielä paketin rypsiporsaan (minkäköhän näköinen sekin lienee) fileepihviä. Grilli tykkää kun sillä grillataan!
Huomiseksi jäi enää vain vähän paikkojen siivoamista. Se on loppujen lopuksi aika vähän, mitä yksi mies viikon aikana ehtii sotkea. Jos vielä amppelikukan kävisi tuohon ikkunan ulkopuolelle ostamassa? Sen ansiosta saattaisi saada anteeksi monta väärään paikkaan laitettua tavaraa. Ja ylipäänsäkin tulee vähemmän sanomista kun ostaa välillä kukkia.
Oikein hyvää juhannusta kaikille, muistakaa grillata!
On perjantai 13 päivä, eilen oli Helsinki-päivä, mutta...
Ei minusta starilaista tullutkaan, olenpahan edelleen hämäläinen, oikein kantahämäläinen. Täällä sitä taas ollaan, nimittäin Hämeenlinnassa. Reilun puolentoista vuoden odysseija Helsinkiin päättyi. Toinen meistä oli muuttunut liikaa, joko minä tai sitten Helsinki. Tai ehkä molemmat. Ja vaikka minä lähdin Hämeenlinnasta, Hämeenlinna ei suostunut lähtemään minusta.
Helsingin odysseija oli tärkeä, se auttoi eläköitymisen jälkeen muuttamaan totuttuja tuttuja ympyröitä. Rytmi ja kuviot vaihtuivat, löytyi uusia askelmerkkejä. Aloin rakentaa eläkeläistä minääni aivan alusta alkaen uusiksi. Löysin itsestäni jotain uutta, jotain joka käynnisti useampiakin uusia prosesseja. Nyt oli hyvä hetki palata Hämeenlinnaan.
Syitä paluuseen oli tietysti useita. Yksi tärkeä tekijä oli se, että ikäni omakotitalossa asuneena oli liian hankalaa sopeutua kerrostaloelämään. Yläkerrassa harrastettiin usein puoleen yöhön jatkuvaa intohimoista lattian kolistelua, ei oikein voinut puhua ilta eikä yörauhasta. Myös laajan rakennustyömaan keskellä asuminen alkoi kyllästyttää, alue on valmis vasta 2025. Parvekkeelta näkyvä merikin menetti merkityksensä kun muu maisema oli mitä oli. Ja sitä paitsi meri peittyisi talojen taakse parin vuoden jälkeen.
Ja kuten aiemmin totesin, Helsinki ei todellakaan ole enää sellainen kuin sen edelliseltä asumiskerralta muistan. Toki Helsingissä on monia hyviä asioita ja hienoja meren rantoja joita varmaan tulee kaipaamaan. Kuitenkin Hämeenlinna vei voiton. Täällä rivitalossa ei myöskään kukaan kolistele yläkerrassa (paitsi isäjumala joskus ukonilmalla). Täällä löytyy myös sitä rauhaa ja verkkaisuutta, jota tässä iässä osaa jo arvostaa. Helsinki on hyvä paikka nuorille ihmisille sekä niille, jotka siellä ovat koko ikänsä asuneet. Minä kun en ole oikein mistään kotoisin (paitsi Somerolta), niin tämä paikoilleen asettuminen ottaa aikansa - nuori mies etsii paikkaansa maailmassa!
Vapusta saakka on täällä uudessa kämpässä tehty remonttia. Sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone ja wc ovat saaneet täyden käsittelyn. Siinä se aika ja energia ovat kuluneet niin, että tämä blogin päivittäminenkin on jäänyt hyvin vähiin. Anteeksi! Nyt täytyy saada tärkeimmät tavarat paikoilleen sekä pihan istutukset edes hivenen hoidetun näköisiksi. Sitten rakentamaan terassia ja hankkimaan pieni grilli - sen jälkeen voikin ottaa jo vähän rennommin ja nauttia jäljellä olevasta kesästä.
Minä uskon nyt, tai siis lopultakin hiffasin, että stari kuuluu starilaisille - vielä kun saisi verot valtion maksettaviksi ja jenkit pois usasta!
Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa viereisiin kortteleihin rakennetaan vanhan matkustajaterminaalin lisäksi uusi terminaali Itämeren risteilyturisteja, erityisesti venäläisiä varten. Vanhan ja uuden terminaalin väliin rakennetaan puolen kilometrin verran pysäköintitilaa sekä 13-kerroksinen toimistotalo.
Viime vuonna terminaalin kautta kulki yli kuusi miljoonaa ihmistä, vuonna 2020 matkustajia on jo kahdeksan miljoonaa! Silloin kuumimpana sesonkiaikana terminaaliin purkaa matkustajansa yhteensä 12 laivaa päivässä. 2020 sataman kautta tulee kulkemaan vuosittain 1,2 miljoonaa henkilöautoa, 25 000 linja-autoa ja lisäksi mittava rahtiliikenne. 80 prosenttia liikenteestä kulkee samaa Tyynenmerenkatua, jota myöten kasvavan asuinalueen asukkaat kulkevat työssä ja asioillaan!
Näin meillä Jätkäsaaressa, jossa alueen lopullisesti valmistuttua 2030 luvulla asuu 18 000 ihmistä ja jossa on 6 000 työpaikkaa. Samalle kadulle, samaan ratikkaan ahtautuu päivittäin kirjava joukko asukkaita matkalle muualle töihin tai muille asioilleen, työntekijöitä jotka tulevat muualta Jätkäsaareen sekä mitä kirjavin porukka risteilyturisteja. Jo nyt ruuhka-aikaan ratikat saattavat kulkea pysähtymättä pysäkin ohi. Asukkaat eivät aina mahdu kyytiin kun ratikka on jo täynnä turisteja laukkuineen ja Tallinnan tuliaislasteineen.
Apua! Ahdistaa!
Tulevaisuudessa ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi ratikassa.
