Vietetään hiljaista viikkoa. Itse olen viettänyt hiljaisia viikkoja putkeen useampiakin, taitaa tulla peräti seitsemän. Ainakin somen osalta olen ollut lähes täysin sivustaseuraaja, äänetön yhtiömies. En oikein tiedä miksi näin pääsi käymään, ei siihen mitään erityistä syytä ole ollut. Olen vaan hautautunut niin täysin tuonne valokuvien alle. Sieltä ei ole ehtinyt eikä jaksanut suunnata mielenkiintoa kovinkaan paljoa muualle.
Viime joulun alla päätin ottaa selvää kuvien myymisestä kansainvälisten kuvapankkien, kuvatoimistojen kautta. Se ei ollutkaan helppoa huonolla kielitaidolla. Oli paljon lakitekstiä kuvattavista kohteista (niissä näkyvistä henkilöistä, teoksista, rakennuksista, mainoksista, tuotemerkeistä), mitä saa kuvata ja mitä ei. Ja sitten mitä saa myydä ilman lupia ja mihin tarvitaan minkäkinlainen lupa ja minkälaiseen käyttötarkoitukseen ja niin edelleen. Ensiksi tuli tunne, että eihän näillä ehdoilla jää mitään jäljelle. Mutta kyllä se siitä sitten lähti aukeamaan.
Jokaisella kuvatoimistolla on tietysti aivan omat ja erilaiset ohjelmistonsa kuvien lataamiseen ja myyntivalmiiksi saattamiseen. Kaikilla on vähän erilaiset kategoriat mihin kuvat sisältönsä perusteella sijoitetaan, vähän erilaiset vaatimukset kuvien nimeämiselle ja sisällön sanalliselle esittelylle. Ja sitten vielä ne avainsanat, hakusanat, joita pitää saada joka kuvalle yleensä vähintään 8 mutta mieluiten 20-30 kappaletta. No, ainakin englanninkielen taito on jonkin verran pakostakin kehittynyt, luulisin.
Tärkeintä kuitenkin on myyntiin hyväksyttävien kuvien tekninen laatu. Osan vaatimuksien toteutumisesta havaitsee jo esikäsittelyohjelma joissakin toimistoissa. Sen jälkeen jokainen kuva matkaa laaduntarkkailijan ankaran seulan lävitse. Siinä kyllä huomataan jokainen pieni roska, epätarkkuus, kohina, valkotasapainovirhe, valotuksen virhe ja sitten tietysti jokainen kuvaan lipsahtanut tunnistettava henkilö, tuotemerkki, taideteos ja kaikki muu mikä ei ole sallittua. Jos sitten kaikki on ok, kuva pääsee myyntiin, muuten se armotta hylätään.
Olen etsinyt arkistoistani neljän viime vuoden ajalta sellaisia kriteerit täyttäviä kuvia, joissa olisi jotain ideaakin. Ei niitä kahlattavia kuvia ole enempää kuin noin 7000, mutta on siinäkin ollut työtä. Kun sitten mahdollinen kuva on löytynyt, olen tehnyt siitä omasta mielestäni teknisesti niin hyvän kuin mahdollista. Yhden kuvan kanssa puljatessa on aikaa saattanut pahimmillaan kulua puolikin tuntia. Sitten kuvatoimistoon lähettäessä latauksen odottamisen jälkeen on pitänyt kehittää ne otsikot, kuvaukset ja avainsanat jokaiselle kuvalle. Ja sitten sama seuraavaan kuvaan ja seuraavaan toimistoon jne…
Onneksi jossain vaiheessa kuitenkin älysin, että Lightroom-kuvankäsittelyohjelmassa voi jokaiselle kuvalle laittaa jo siellä kaikki nämä tiedot valmiiksi. Ne kyllä seuraavat kuvaa loppuun saakka. Siellä voi myös järjestellä virtuaalisia kansioita kuvista, joita kuhunkin kuvatoimistoon on lähettänyt ja mitkä ovat saaneet hyväksynnän. Tämän kun jatkossa tekee kaikille uusille kuville, homma helpottuu huomattavasti.
Nyt on kulunut kolme kuukautta kun aloitin tämän projektini. Takki on aika tyhjä. Olen lähettänyt kuviani ja myös saanut hyväksynnän (kuvanäytteeni on hyväksytty) seitsemään eri kuvatoimistoon. Niistä kahdessa hitaimmassa on edelleen tuo myyntiin ladattujen tarkastusvaihe käynnissä, eli kuvia ei näy vielä myynnissä. Ainoassa kotimaisessa olen kokelasjäsenenä (vaaditaan 100 hyväksyttyä puolessa vuodessa - puuttuu vielä 20) mutta hyväksytyt kuvat ovat jo myynnissä. Muissa neljässä kuvia on myynnissä noin 70-120 kussakin, suurin osa tietysti samoja. Kolmesta niistä on muutamia kuvia jo jopa myyty.
Että mihinkö onnelliseen olotilaan minä tällä kaikella taas pyrin? En kai mihinkään muuhun, kuin että haluan todistaa itselleni osaavani tehdä edes jotain riittävän hyvin. Että osaan tehdä kuvia, jotka täyttävät kansainvälisten kuvatoimistojen kriteerit ja että joku vielä haluaa jopa ostaa niitä. Jos olen vuoden loppuun mennessä onnistunut saamaan vielä ehkä 100-200 kuvaa seulan lävitse, tunnen saaneeni sen mitä halusin. Aika näyttää.
