Outo juttu, miten tähän blogiin kirjoittamiseenkin voi jäädä koukkuun. On varmaan lapsellista tuntea mielihyvää yhden jutun valmiiksi saamisesta niin paljon, että haluaa heti alkaa kirjoittaamaan uutta. Ei järkevät aikuiset niin voi tuntea. Tätäkin oli pakko alkaa kirjoittaa, vaikka en vielä yhtään tiedä, mistä kirjoittaisin.
Sen jälkeen kun keväällä aloitin tämän bloggaamisen, on minulle tullut yksi uusi, melko hölmöltä tuntuva tapa. Tekeepä melkein mitä hyvänsä tai katsoo telkkarista tai lukee lehdestä tai näkee jotain, miettii heti, että olisiko tässä jutun tynkää. Mitä siitä olisi kertomista, mistä olen erimieltä ja mitäköhän tuohon olisi lisättävää. Melkein pakkomielle, lieneeköhän vaarallista?
Kyllähän niitä jutuntynkiä ympärillä onkin vaikka kuinka. Kaikista aiheista vaan ei saa oikein otetta. Joskus taas yhdistämällä muutaman tyngän, saakin niistä sitten kasattua mielestään sopivan aiheen. Onneksi en ole minkään alan ”erikoisasiantuntija” (viittaus Kummelin Parantaiseen). Uskaltaa paremmin kirjoittaa erilaisista aihealueista. Noita aiempia postauksia kun olen selaillut, niin kyllä aiheet todella ovatkin pomppineet laidasta laitaan. Ei minkäänlaista punaista, eikä muunkaan väristä lankaa.
Kun tekstiä ei kuitenkaan aina synny, niin onneksi on kamera. Kameralla voi useinkin korvata kynän. Jos kamera sattuu olemaan kotona, hätätilassa voi aina paikata kännykän kameralla. Kuvaamista vaativia tilanteita tai aiheita voi tulla missä hyvänsä vastaan, silloin pitää ottaa kuvia sillä mikä on mukana. Kuvasarjoista kun sitten kasaa blogipostauksen, saa katsoja vapaammat kädet muodostaa käsityksensä aiheesta. Kirjoitetut sanat eivät ole silloin johdattelemassa kirjoittajan ehkä hyvinkin subjektiiviseen näkemykseen aiheesta.
Kun tämänkertaisessa postauksessa ei tunnu sen kummempaa juonta olevan, voinkin tässä hyvin antaa väliaikatilanteen syksyksi asettamieni tavoitteiden toteutumisesta.
Kamerakoulutuksessa olin taiteidenyön iltana. Opettajana itse Pekka Punkari, joten laadultaan koulutus varmaan parasta mitä Suomessa voi saada. Eri juttu sitten, miten paljon jäi korvien väliin. Kuvankäsittelyä Lightroomilla olen ilmoittautunut opiskelemaan työväenopistolla. Kurssi on marraskuussa.
Kuvausretket luontokeskus Haltiaan sekä Suomenlinnaan on tehty. Suomenlinnaan pitää mennä vielä uudelleen syyskuun aikana.
Musiikkipuolelta on toteutunut Juhlaviikoilla Masekelan konsertti, Musiikkitalo on vielä korkkamatta.
Ruoanlaittopuolellakin ehkä pientä edistystä havaittavissa: itse olen ylpeä kotijuustostani.
No niin, tällainen siitä sitten tuli, tällä kertaa. Syntyi tyhjästä. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta eihän sitä herra paratkoon minulta aina voi vaatiakaan! Loppuun tekee kovasti mieleni laittaa (ja laitankin) pieni lainaus itseltään Saarikoskelta:
En tiedä mitä tapahtuu todella.
Kun olen saanut tämän valmiiksi, käyn ostamassa punaviiniä.
(P.Saarikoski, Kuljen missä kuljen 1965)
Noinhan ne blogipostaukset syntyvät yleensä. Joskus postauksia voisi tehdä vaikka parikin kertaa päivässä, joskus sitten riittää pari viikossa. Olen pitänyt tärkeänä sitä, ettei blogista tule missään vaiheessa ikävää velvollisuutta, vaan että se tuottaa iloa itselle. Minusta on mukavampi ja kiinnostavampi lukea blogia, joka on aihepiireiltään rikas ja vapaa kuin jotain teemablogia. Ja itse asiassa sellaista on myös mukavampi kirjoittaa. Ja hienoja kuvia sinun blogissasi on myös!
VastaaPoistaIloa itselle tämä blogiin kirjoittelu totisesti(?) tuottaakin. Ja kun sitten lukijoitakin on ilmaantunut, niin aina vaan mukavammalta tuntuu.
PoistaKiitos kuvien kehuista, niiden kanssa tulee puuhasteltua melkoiset tovit lähes päivittäin.