Edellisessä postauksessani kirjoitin Waldemarista lehtimiehenä. Ajattelin nyt tyytyä Hesarin lehtimiesten aikaansaannoksiin ja katsoa mitä he tänään kirjoittavat. Mitkä jutut saivat nimenomaan minun mielenkiintoni heräämään. Jätän tällä kerralla ulkomaat sekä urheilun väliin.
Ihan ensimmäisellä sivulla oli Elopin palkkiosta troijalaisena Nokialla toimimisesta. En siitä sen kummempaa, mutta oudolta tuntuu että Elopin vaimollekin pitää maksaa 9,4 miljoonaa euroa tämän kaupan toteutumisesta. Ja oudolta myös selitys, että sen vuoksi Elop ei voi pienentää tai luopua palkkiostaan; voisihan hän toki halutessaan jättää oman osuutensa 9,4 miljoonaa ottamatta!
Sitten Guggenheimiin. Tuntuu hyvältä, että mielestäni tämä erinomainen hanke saa nyt toisen mahdollisuuden. Itse tosin olin vakuuttunut jo parinvuoden takaisen tyrmäyksen jälkeen, että asia tulee uudelleen käsittelyyn uuden valtuuston aikana. Ja näin kävi, selvästi paremmin valmisteltu ehdotus on nyt nostettu pöydälle. Ehdotuksen eteenpäin valmistelulle ei pitäisi tässä vaiheessa löytyä vastustusta muista kuin asiaa ainoastaan periaatteellisista syistä vastustavista. Tässä vaiheessahan Helsingin ei tarvitse sitoutua muuhun, kuin pitää Etelärannan tontti varattuna yksityisellä rahalla toimitettavan arkkitehtuurikilpailun ajan.
Minä näkisin kyllä mielelläni tämän hankkeen toteutuvan. Siinä tarjoutuisi ennennäkemätön tilaisuus esitellä designia ja arkkitehtuuria, varsinkin suomalaista ja pohjoismaista. Museo toimisi erinomaisena sillanpäänä myös Venäjän suuntaan, venäläisten taideturistien vierailukohteena. Sieltä suunnasta kyllä riittää kiinnostusta sekä vuosittain kasvavia turistivirtoja. Samoin melkoisia turistimääriä saapuu Suomeen kesäisin risteilylaivoilla. Sitä Jätkäsaaren kärkeen, Länsisatamaan, saapuvaa risteilylaivojen määrää olen tämän kesän tuosta parvekkeeltani ihmetellyt. Bussikaravaanit suuntaavat päivittäin satamasta Temppelinaukion kirkolle sekä Sibelius-monumentille. Tulevaisuudessa suuri osa niistä varmaan suuntaisi Etelärantaan Guggenheim museolle.
Sitten lehdessä jämähdin hetkeksi West Side Storyyn. Tietysti, koska en voi ohittaa mitään, mikä liittyy nuoruuteni ehdottomaan toteemiin. Ensimmäiseen ikkunaan monikulttuurisuuteen, tanssiin, joukkokohtausten hypnoottiseen voimaan sekä nuoreen ihmeelliseen rakkauteen. Sekä tietysti Leonard Bernsteinin vuosikymmeniä kestävään musiikin rytmiikan maagisuuteen, mieleenpainuvia melodioita unohtamatta.
Nyt Lahden kaupunginteatterissa on jälleen mahdollisuus uppoutua tähän musikaaliin. West Side Story sai ensi-iltansa Broadwaylla 1957, jossa sitä esitettiin 732 kertaa (!) ennenkuin musikaali lähti kiertueelle.
West Side Storya on esitetty jatkuvasti teattereissa eri puolilla maailmaa, vielä nykyäänkin. Musikaalin pohjalta valmistui myös elokuva vuonna 1961 ohjaajina Jerome Robbins sekä Robert Wise (elokuvan olen nähnyt varmaan lähes parikymmentä kertaa).
Lopuksi vielä huomioni vei uutinen edesmenneestä Olavi Virrasta. Hänen koko tuotantonsa on nyt ilmestynyt uudelleen digitoituna kokoelmana. Kokoelmaan kuuluu 24 CD-levyä (601 laulua) sekä Peter von Baghin kirjoittama kirja. Kysymyksessä on siis todellinen helmi, ellei kruununjalokivi, suomalaisten musiikkikokoelmien joukkoon. Omat suosikkini Olavi Virran tuotannossa ovat Hopeinen kuu, Punatukkaiselle tytölleni sekä Poika varjoiselta kujalta.
En malta olla mainitsematta että nuoruudessani Down Walkersien kanssa olimme kerran samalla keikalla esiintymässä Olavi Virran kanssa. Se tapahtui Toukokuun karnevaaleilla Nummenkylän lavalla lauantaina 14.5 1966. Olavi Virta oli tietysti pääesiintyjä, mutta meille taisi illan mittaan kertyä väliajoilla esiintymisaikaa enempi kuin itse kuninkaalla. Kuningas Virta oli tuolloin jo sairas mies, keikka oli hänen viimeisiään, viimeiset levytyksensä, kaksi tangoa, Virta lauloi kolmisen viikkoa myöhemmin 6. 6. 1966.
Nyt kun sain tämän kirjoitettua, taidan avata Spotifyn ja kuunnella edellämainitsemani Virran laulut. Voi olla, että tänään jossakin vaiheessa West Side Storyn musiikkikin saa vuoronsa.
Mielenkiintoista on kuulla, mitkä asiat itse kussakin herättävät mielenkiinnon. Aika lailla samoja asioita taisin lukea, mutta tuo Guggenheim-museo ei oikein istu minun ajatteluuni vieläkään. Tiedän, että korkeatasoista taidetta se varmaan lupaa ja New Yorkissa käydessäni kävin tietysti sen tsekkaamassa. En vain jaksa uskoa sen vetovoimaan, en ainakaan vielä. Mutta jään tietysti odottamaan mielenkiinnolla arkkitehtuurikilpailua.
VastaaPoistaNo nyt sain kommentit taas näkyviin, kiitos kun huomautit!
PoistaKun tuossa kirjoitin, että mielelläni näkisin Guggenheim hankkeen toteutuvan, niiin juuri sitä tarkoitinkin. Mutta en minäkään halua sitä ehdolla millä hyvänsä, vaan toivon, että se pystyttäisiin ensin laskelmissa ja käytännössä sitten ehkä aikanaan toteutuessaan osoittamaan vetovoimaiseksi. Kaikenkaikkiaan se on päätös, jossa ainakin minun on vaan luotettava alan ihmisiin eli asiantuntijoihin sekä päättäjiin jotka olemme valinneet.