Pala kadonnutta aikaa

     Maailma muuttuu hurjaa vauhtia.  Liitoskohdissa natisee.  Itse koen olevani liitoskohdassa, jossa olen yrittänyt pitää kiinni jostain, mikä auttamattomasti kuuluu jo menneeseen maailmaan, kadonneeseen aikaan.  Samalla olen yrittänyt omaksua edes jotain siitä uudesta mikä vyöryy päälle.

    Tämä blogiin kirjoittaminen on yksi asia josta yritän pitää kiinni, mutta blogien tulevaisuus mietityttää.  Lukeeko näitä enää kukaan?  Varsinkaan tällaisia yleisblogeja kuten tämä minunkin blogini on.  Yleisblogien tilalle ovat tulleet sellaiset lyhytmuotoista sisältöä jakavat alustat kuten vaikkapa Instagram ja TikTok.

    Blogi on ollut minulle hyvin rakas ja tärkeä väline, ei pelkästään ajatusteni (ja valokuvieni) esilletuomiseen ja jakamiseen, vaan myös ajatusteni selvittelemiseen ja kirkastamiseen.  Koen, että joltain osin blogiin kirjoittaminen on ollut omille ajatuksille hyödyksi, vaikka niitä ei kukaan olisi lukenutkaan.  On siellä toki muutama lukija lähes päivittäin käynyt ja kuluneen 12 vuoden aikana yhteensä yllättävänkin suuri joukko.

    Mutta miten on tulevaisuudessa, kun bloggaaminen tässä perinteisessä muodossa ei enää tänä päivänäkään tunnu olevan trendikästä?  Lopettavatko mediajätit tällaiset tuottamattomat alustat?  Häviävätkö kaikki minunkin verta, hikeä ja kyyneleitä vaatineet tuotokseni tutkimattomiin taivaan tuuliin?

    Saadakseni edes omasta mielestäni säilyttämisen arvoiset tekstit talteen, päätin julkaista ne hieman korjailtuna kirjan muodossa.  Kirjan sisältö on pala jo kadonnutta aikaa.  Ehkä ne kirjan muodossa myös löytävät joitakin uusia lukijoita sellaisista ihmisistä, jotka eivät nettiä niinkään harrasta.  Ainakin niin toivon.

 

    Tässä linkki Waarin vinkkelistä -kirjan sivulle.

    Tässä vanhenemisessa on se huono puoli, että yhä useammin tuntee pelottavaa epävarmuutta.  Kaikki tuo uusi tulee ja tapahtuu hirvittävällä vauhdilla, eikä se mielestäni ole kaikilta osin lainkaan hyväksi meille tavallisille ihmisille, eikä ehkä koko ihmiskunnallekaan.  Nykyisin tuntuu että menetän enenevässä määrin otteeni tuohon kadonneeseen aikaan.  Toisinaan ajattelen, että olisi jo aika päästää irti, antaa maailman mennä menojaan.  Eihän tässä olisi enää mitään tarvetta tämän ikäisen miehen hössöttää!   

    Jokin hullu juttu tuolla pään sisällä pistää kuitenkin vaan jääräpäisesti jatkamaan….