Aikanaan kaikki päättyy hyvin

    Vuodet eivät ole veljiä keskenään.  Joillekin vuosi on edellisistä poiketen tuonut isojakin muutoksia niin hyvässä kuin pahassakin.  Toki monet asiat jolkottavat samoja polkuja kuin monesti ennenkin.  Hengissä ainakin ollaan selvitty.

    Omakohtaisesti on tullut koettua vuoden aikana monenlaisia tuntemuksia.  Keväällä, koronan alkaessa vyöryä päälle ja iskiessä oikein avokämmenellä, olimme Espanjassa.  Siellä tuli koettua miltä tuntuu oikea ulkonaliikkumiskielto espanjalaisittain ja elämä hotellin vankina.  Paniikin tunnetta lisäsi se että lentoja alettiin peruuttaa, omakin paluulento lähti alta.  Lisäksi tuli määräys että kaikkien hotellien täytyi heittää asukkaansa pellolle ja sulkea ovensa 22.3.  Kuin ihmeen kaupalla saimme juuri tuolle sunnuntaille paikat Finnairin järjestämille ylimääräisille lennoille.  Kotona sitten olimme kuuliaisesti kaksi viikkoa täydellisessä karanteenissa kohtaamatta muita ihmisiä.

    Kesällä oli helpompaa kuten kaikilla muillakin.  Mökillä riitti puuhastelua ja se antoi tarvittavaa vaihtelua.  Saattoi tavata lapsia ja heidän lapsiaan kuten myös ystäviä.  Kesä ei oikein poikennut aikaisemmista kesistä.

    Syksyn edetessä alkoi elonpiiri ympärillä jälleen kaventua.  Tapaamiset onnistuivat skypellä ja puhelimella.  Jäi paljon aikaa käytettäväksi lukemiseen ja kirjoittamiseen.  Syksyn aikana tuli luettua toistakymmentä kirjaa; niin Markus Leikolaa, Venla Saaloa ja Jhumpa Lahiria kuin myös Taija Tuomista ja Natalie Goldbergiä.  

    Kirjoittamiseen jäi sen verran aikaa että sain jo elokuulla valmiiksi kirjan johon raavin tapahtumia elämäni varrelta.  Nyt ihan ennen joulua valmistui toinen kirja joka pitää sisällään valokuvia ja proosarunon kaltaisia tekstejä.  

    Jos elämä olisi rullannut kuten aiemminkin ”normaaliaikoina”, siis ilman koronan tuomia rajoituksia, en varmaankaan olisi samalla intensiteetillä pystynyt keskittymään lukemiseen ja kirjoittamiseen.  Tämä ainakin täytyy laskea plussan puolelle kohta päättyvänä vuonna.  Miinukselle menee ilman muuta fyysisen kunnon ylläpitäminen, kuntosalin olen jättänyt väliin alkusyksystä vapaaehtoisesti ja nythän se onkin suljettu toistaiseksi.  Väliin on jäänyt myös keilaus ja nyt vielä bocciakin.

    Muutosta elämään ei ole näkyvissä aivan kosketusetäisyydellä.  Nyt vaan odotellaan josko kesä toisi ainakin osittaista helpotusta koronan osalta.  On luotettava että aikanaan kaikki päättyy hyvin. 

 

 Hyvää ja onnellista alkavaa vuotta 2021.

Kotona taas

 

    Olen taas somerolaisena Somerolla. Paluumuuttajana synnyinseudullani viidenkymmenenneljän vuoden jälkeen.  Muutin perheen mukana Somerolta keskikoulun käytyäni vuonna 1963 ja palasin 2017.  

    Aluksi yritin tavoittaa Somerosta ja somerolaisuudesta jotakin sellaista lapsuudesta muistiin painunutta, josta ei oikein meinannut saada otetta. Tunnetta – mielentilaa.  Kävelin vanhoja tuttuja teitä, oikaisin aivan uusien katujen kautta.  Kaikki tuntui tutulta ja samalla vaikutti vieraalta.  Vanhojen rakennusten tilalle on noussut uusia.  Vanhojen ikäluokkien tilalle on noussut uusia.
 
    Kaipasin Rostin taloa jonne muutimme Kivisojalta?  Entä missä on saha, missä teurastamo, missä meijeri?  Missä on Sokama, missä Teboil?  Entä missä on Yhteiskoulu ja Anni Halme?  Missä Olavi Virtasen valokuvaamo?

    Vanha Seurakuntatalo on sentään paikallaan kirkon kupeessa, samoin Kirkonkoulu.  Linja-autoasema on hiljennyt, apteekki muuttunut Kroppilaksi.  Isän rakentama kotitalo Heikintiellä on saanut laajennuksen kylkeensä.

    Häme on vaihtunut Varsinais-Suomeksi.

    Maailma muuttuu. Itseni tunnen silti yhä hämäläiseksi ja somerolaiseksi. Täällä ovat esivanhempani asustaneet ainakin jo vuodesta 1781 lähtien.  Syvällä ovat saappaani Someron savessa. Ympyrä on sulkeutunut, tunnen olevani taas kotona.

    Se on hyvä tunne tuo kotona olemisen tunne.  Se on olotila jossa ei ole  lähtemiseen pakottavaa tunnetta, tarvetta.  Elämä soljuu eteenpäin vaikka näennäisesti pysyykin aloillaan.  Voi rakentaa osin paljonkin muuttuneesta lapsuuden kotiseudusta itselleen sopivan mielenmaiseman.  Asetella omat pienet ympyränsä niin että pysyvät mieleisessä järjestyksessä.

    Olen etsinyt ympyröilleni paikkaa hämäläisellä rauhallisuudella.  Olen saanut uudelleen yhteyden muutamiin koulukavereihin.  Eläkeläisillä on täällä runsaasti harrastusryhmiä joihin olen muutamiin tuppautunut mukaan.  Lieneekö ympäristöllä vaikutuksensa että parin vuoden laiskemman kauden jälkeen olen löytänyt taas hienoista intoa valokuvaukseen, ja ennen kaikkea jumissa ollut kirjoittaminen on saanut uutta puhtia.  Kesän aikana sain viimeinkin valmiiksi kirjan johon olen koonnut elämääni lapsiani sekä heidän lapsiaan varten.  Sen lisäksi sain muutama päivä sitten valmiiksi toisen kirjan jossa olen sitonut yhteen valokuvaa ja sanoja: Sanoitettuja kuvia.

https://waarin-vinkkeli.blogspot.com/p/sanoitettuja-kuvia-kuvitettuja-sanoja.html

    Ei kai voi muuta sanoa kuin että Somero on ihan hyvä paikka asua ja elää.  Täältä löytyvät lapsuuden mansikkapaikat!

 

 

 

Laulu suuresta kaipuusta

   

    Kun puhutaan Somerosta/somerolaisista ja musiikista, puhutaan yleensä ja enimmäkseen Unto Monosesta, Rauli Somerjoesta ja M. A. Nummisesta.  Heistä kukin edustaa musiikillaan genrejä joilla kaikilla on ollut omat, hyvinkin paljon toisistaan poikkeavat kuulijansa ja faninsa.  60- ja 70-luvuilla Unton tangokansa ja Raulin rokkikansa eivät juurikaan samoissa tanssipaikoissa kohdanneet.  M.A. puolestaan on aina ollut omassa  erityisessä ominaisuudessaan omalaatuinen poikkitaiteellinen ilmiönsä jota on vaikea luontevasti sijoittaa mihinkään vain yhteen genreen.  

    Tämän päivän Somerolla nämä kolme persoonaa on kylläkin saatu istumaan ja keskustelemaan saman kuvitteellisen pyöreän pöydän ympärille.  Näin on tapahtunut muun muassa Esakallion näyttämöllä.  Somerolaisten mielenlaatuun sopiva musiikkimakukin on muuttunut niin että on luontevaa nauttia näiden herrojen musiikista samoissa tilaisuuksissa.  Hyvä näin.

    Yksi olennaisen tärkeä henkilö kuitenkin puuttuu porukasta:  Arto Koskinen.  Hänen musiikilliset ansionsa ja tuotantonsa oikeuttavat kiistatta omaan tuoliin tämän pyöreän pöydän äärellä.  Hänet on aivan liian helposti ja liian usein unohdettu kun somerolaisesta musiikkikulttuurista puhutaan.  Tämän selittää tietysti ainakin osittain se, että hänen edustamansa musiikin genre ei kuulu siihen joka soi päivittäin radion soittolistoilla ja jota löytyy jokakodin levyhyllystä.

    Minulla on ollut kunnia kuluttaa koulun pulpetteja samalla luokalla Rauli Somerjoen kanssa Hirsjärven kansakoulussa, ja sen jälkeen Arto Koskisen kanssa samalla luokalla Someron Yhteiskoulussa.  Rauli ei koulun ajalta sen kummemmin jäänyt mieleen mutta Arton kanssa kehittyi kaveruus jossa yhtenä tärkeänä osana oli musiikki – nimenomaan jazz.  Tuohon aikaan Mauri Numminen kuului niihin isompiin poikiin jotka touhusivat soittopuuhissa ja joita tietysti katsottiin ihaillen niska kenossa yläviistoon.  Keskikoulun jälkeen perheemme muutti Espooseen ja minun yhteydenpitoni Artoon jäi viiden vuosikymmenen ajaksi.

    Toki somerolaisten tekemisiä musiikin parissa tuli seurattua aktiivisesti.  Suomen talvisota oli kokoonpano johon heitä kuului useampiakin.  Raulin Fiilaten ja höyläten jälkeen hankin tietysti kaikki hänen levynsä ja M. A:lta tuli uusrahvaanomaista, Herra Huuta ja mitä kaikkea sitä olikaan.  Mutta Artosta ei sitten oikein mitään kuulunutkaan vuosikausiin.


    Kunnes sitten huhtikuussa 1980 HS:ssa oli juttu otsikolla ”Mamba Koskinen tulee taas”.  Siitä kävi ilmi että Arto oli opiskellut Intiassa musiikkia neljän vuoden ajan ja nyt koonnut yhtyeen The Middle-Earth Band joka oli vuoden alussa levyttänyt LP:n nimeltä The Thoughtfull Bride.  Levyllä soittivat Arton lisäksi suuresti arvostamani Pekka Pöyry, Make Lievonen ja Jukka Wasama, somerolaisia edustivat Raimo Lyly ja Tommi Parko.  Pitihän tuo levy heti hankkia.  Takakannen täytti laaja englannin kielellä tehty selostus kappaleista, millaisiin intialaisen musiikin muotoihin niiden rakenne perustuu.  Tuo teoria ei oikein mennyt minulle perille mutta itse musiikki kyllä puhutteli vahvasti muutaman kuuntelun jälkeen.


    Kului taas vuosia kunnes heinäkuussa 1988 HS:ssa oli taas asiaa Artosta otsikolla ”Maailmanmusiikin yksinäiset sudet”.  Siinä kerrottiin miten Arto Koskinen ja Samppa Salmi ovat yhdessä kehittäneet kokonaisvaltaista musiikkikäsitystään.  He olivat perustaneet yhtyeen Karuna, jonka musiikkia he kuvailivat eurooppalaisen polyfonian, aasialaisen melodiikan sekä afroamerikkalaisen rytmin ja harmonian synteesillä.
    1990 Karuna julkaisi levyn nimeltä Space For Truth.  Levyn musiikki perustui pohjoisintialaiseen melodiikkaan johon lisättiin eurooppalainen harmonia sekä afroamerikkalaiset improvisaatiot.  Kaiken kaikkiaan todella hieno kokoelma.  Arton lisäksi levyllä soittivat Samppa Salmi, Jari Hongisto, Sami Hurmerinta, Eeva Koskinen, Pentti Lahti, Eero Mieho, Soile Pohjasniemi, Timo Pyhälä sekä Luis Ramirez.  


    Arto tavoittaa vihdoin 1990-luvun alkupuolella polyfonisen sävellysmetodin ja seuraavien vuosien aikana syntyy seitsemän pianosävellystä joista syntyy Fuga Indiana -niminen kokonaisuus.  Tämä kokonaisuus esitettiin Helsingin juhlaviikoilla 2003 Joonas Ahosen tulkitsemana.  Fuga Indiana julkaistiin levynä Arton itsensä soittamana vuonna 2005, ja hän pitää teosta edelleen pääteoksenaan.


    Nyt oli tullut aika syventyä persialaisen vokaalimusiikin sekä runouden ja musiikin keskinäisen suhteen opiskeluun ja tutkimiseen.  Syntyi laulusarja Rabintrah Tagoren, Jalaluddin Rumin, Juan Ramon Jimenezin sekä Niilo Rauhalan runoihin.  Tämän laulusarjan, Laulu suuresta kaipuusta, kantaesitys oli 2010 Someron Seurakuntakeskuksessa.  Laulujen tulkitsijaksi Arto oli löytänyt Sanna Pietiäisen jonka puhdas, kaunis ja turhista maneereista vapaa lauluääni sopivat Arton sävellyksiin.  Arto säesti pianolla Sanna Pietiäistä.

    2012 oli samassa paikassa toinen kantaesitys samalla kaksikolla.  Arto oli säveltänyt laulusarjan Kuolematon kevät joka koostui Saima Harmajan runoista.  Tämä laulusarja esitettiin myös Saima Harmajan 100-vuotis juhlatilaisuudessa keväällä 2013 Helsingisssä  Balderin salissa.
 
    Tätä tilaisuutta pääsin itsekin seuraamaan, olin lopultakin saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä Artoon.  En ole aiemmin kuullut laulumusiikkia joka soi niin kauniisti ja samalla jylhän komeasti kuin nämä sävellykset.  Oman selvästi aistittavan mausteensa sävellyksiin antoi häivähdys jostakin Aasiasta.  Runon ja musiikin symbioosi oli niin lähellä täydellistä, että välillä oli vaikea erottaa niiden rajaa.  Kiitos kuuluu myös ilman muuta Sanna Pietiäiselle joka oli sisäistänyt niin runoilijan kuin säveltäjänkin kaikki mielialat ja nyanssit.  Illan anti oli vaikuttava!  Tämän illan jälkeen olemme Arton kanssa taas pitäneet yhteyttä ja tavanneet useinkin nyt varsinkin takaisin Somerolle muuttoni jälkeen.

 

Kuvassa olemme Arton kanssa vanhan koulumme Someron Yhteiskoulun pihalla keväällä 2013.  Seuraavana vuonna tämä arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema ja vuonna 1957 valmistunut rakennus purettiin uuden uljaan koulurakennuksen tieltä.

 

    Laulusarjat Laulu suuresta kaipuusta ja Kuolematon kevät nauhoitettiin Someron Seurakuntatalolla 22.7.2012.

  

    Tämän jälkeen käynnistyi pitkä ja ajoittain rankka projekti jonka lopputulos on nyt kädessäni: Arton neljäs levy CD:n muodossa.

    Arto sävelsi vielä kaksi Tagoren runoa sarjaan Laulu suuresta kaipuusta niin että niitä oli nyt yhteensä seitsemän.  Viisi näistä runoista on myös Arton suomentamia.  Sitten alkoi sävellysten sovitustyö orkesteria varten.  Hän päätti tehdä levyn omakustanteena jotta saisi sen lopputulokseltaan juuri haluamakseen.  Tämä toteutustapa vaati paljon työtä, aikaa ja hermoja: studion ja muusikoiden aikataulujen sovittamista, äänityksen laadun valvomista, mixauksen toteuttaminen ja vielä lopuksi levykannen suunnittelu ja painatus.  Vasta kaiken tämän jälkeen oli valmis levy kädessä!

    Lopputuloksesta, Laulu suuresta kaipuusta, Arto itse kertoo näin:

”Näiden laulujen tekstit valikoituivat sävellettäviksi, koska ne ovat korkeatasoista runoutta ja siksi että niissä on puhe syvistä yleisinhimillisistä tunteista. Rakkaus ja kaipaus, yhdessäolon autuus ja erossaolon tuska ovat keskeisiä runouden teemoja ja laulujen aiheita kautta maailman. Näillä tunteilla ja niiden taiteellisella ilmaisulla on monia tasoja, vivahteita ja syvyysasteita. Rakkaudella ja kaipuulla on fyysinen, romanttinen, henkinen ja uskonnollinen ulottuvuutensa. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä, että runollisessa ja musiikillisessa ilmaisussa näiden tunteiden syvyysaspekti ei pääse unohtumaan ja siksi halusin säveltää juuri tällaisia tekstejä.”

 

    Olen kuunnellut tätä levyä nyt ainakin yli kaksikymmentä kertaa.  Se lähti avautumaan vähitellen, joka kuuntelulla se vei yhä vastustamattomammin mukanaan.  En osaa mainita yhtä laulua joka nousisi yli muiden – yhtenä päivänä se on Muukalainen, toisena mahdollisesti Ruokohuilun valitus, Viimeinen matka tai hurjaan vauhtiin yltävä Oletko ulkona tänä myrsky-yönä.  Tai sitten se voi myös olla Sinä olet taivas, Kun tulivat illan viileät tuoksut tai Sinä teit minut rajattomaksi.  

    Levyn nimi Laulu suuresta kaipuusta kuvaa mielestäni hyvin musiikin sisältöä.  Se on tuo kaipuu (Sehnsucht), josta olen kirjoittanut aiemminkin parissa postauksessa (Heimat-sarjan sekä Pina Bauschin yhteydessä).  Vaikka kaikki muut inhimilliset tunteet vaihtelevat, kaipuu on sellainen jossain syvällä oleva määrittämätön tunne, pohjavire.  Kaipuu ei kohdistu mihinkään tiettyyn paikkaan tai hetkeen, se on jotain sellaista mistä ei oikein saa otetta.  Näissä lauluissa se on vahvasti mukana.

    Sanoisin että tämä levy on kuin kokoelma hiottuja timantteja jollaisia voi syntyä vain kun runo ja sävel sulautuvat yhdeksi taitajien käsissä.  Tällä levyllä kiteytyy mielestäni koko Arton aiempi tuotanto, kaikki aiemmat sävellykset ovat polku tähän Lauluun suuresta kaipuusta.  Ei kuitenkaan pidä kuvitella että tämä olisi päätepiste, että tässä olisi kaikki.  Arton tuntien olen varma että taas löytyy jotain uutta, luovuus on ominaisuus josta on vaikea päästä irti.  Odotan innolla josko klavikordi olisi mukana uuden luomisessa?

    Levyllä mukana olevat muusikot:
Sanna Pietiäinen (laulu) – Arto Koskinen (piano, syntetisaattori) – Lotta Laaksonen (viulu) – Jussi Suonikko (alttoviulu) – Serafiina Kämi (huilu) – Markus Ketola (rummut) – Hannu Mattila (kitara) – Timo Pyhälä (kontrabasso) – Esko Takku (pasuuna, bassopasuuna) – Tom Käldström (kitara) – Raimo Lyly (12-kielinen kitara) – Topi Ilmonen (sähkökitara) – Arttu Aalto (rummut) – Kari Laaksonen (perkussio).

 

 
    Levystä on otettu rajoitettu painos, levyä voi tiedustella: artotapio.k@gmail.com



    Spotify on myös hyvä kanava kuunnella Arto Koskista, sieltä löytyy ainakin seuraavat kokoelmat:

• The Middle-Earth Band: The Thoughtful Bride
• Karuna: Space for Truth
• Arto Koskinen: Fuga Indiana
• Arto Koskinen: Laulu suuresta kaipuusta
• Arto Koskinen Trio: Shiva Nataraja

    Jos mieluummin kuuntelet YouTubesta, olen kerännyt sinne soittolistan jolta ne kaikki myös löytyvät.  Soittolistan löydät klikkaamalla tästä.

    Aiempaan postaukseeni jossa kerron Arto Koskisesta pääset klikkaamalla tästä.

Se mikä oli ennen, ja mikä on nyt

    Lähtiessäni 27. helmikuuta kohti Espanjaa, maailmassa oli päällimmäisiä murheita ilmastonmuutos, ilmastoahdistus.  Oli ihmisiä jotka jotka pitivät ilmastonmuutosta huijauksena tai ainakin sen mukanaan tuomia uhkakuvia runsaasti ylimitoitetuilta.  Oli ihmisiä jotka yrittivät saada ihmiskuntaa huomaamaan tekojensa seuraukset ja toimimaan muutoksen puolesta.  Paljon puhetta, vähän tekoja,  
    Maailmantalous sakkasi öljyvaltioiden yhteisrintaman hajottua, Trumpin asettaessa talouspakotteita ja yleisen epävarmuuden saadessa tilaa markkinoilla.
    Suomessakin oli havaittu 1 koronaviruksen aiheuttama sairastuminen, mutta viruksen liikkeet oli pystytty tarkkaan määrittelemään.

    Palasin 22. maaliskuuta (kaksi viikkoa etuajassa) Espanjasta Finnairin järjestämällä evakuointilennolla Suomeen.  Maailma oli muuttunut 25 päivässä.  Kaikki se mikä oli ennen uutisotsikoissa ja ihmisten puheissa, oli menettänyt tyystin painoarvonsa.  Ihmiskunnan uhkana on nyt COVID-19.  Paljon puhetta, onneksi myös paljon tekoja.

    COVID-19 on repinyt palasiksi totutun toimintaympäristömme, toimintatapamme ja ajatusmallimme.  Kaikki tuttu ja turvallinen on hetkessä hävinnyt, tilalla on epätietoisuus tulevasta.  Epätietoisuus kasvaa päivä päivältä, epätietoisuuden myötä myös huoli niin omasta kuin lähimmäistemme kohtaloista.  Yhteisymmärryksessä asetamme normaalia ja  totuttua elämää rajoittavia toimenpiteitä.   

    COVID-19 tulee jokaisen ihmisen iholle, se ei valikoi kohteitaan.  Se koskettaa minua ja sinua, se vaarantaa ihmisten elämää.  Se yltää ennen pitkää luultavasti joka puolelle planeettaamme.
    Ilmastonmuutos oli paljon kaukaisempi asia eikä se ollut samanlainen uhka maapallon kaikille kolkille.  Eikä ilmastonmuutos ollut niin henkilökohtainen, koska se vaikuttaisi vasta seuraaville sukupolville eikä silloinkaan ehkä omilla kulmilla kovin ankarasti.
    Näinkö me oikeasti ajatellaan?

    Maailma on nyt joka tapauksessa rikki.  Valtioissa on käytössä hätätilalakeja ja pakkotoimia.  Osa ihmisistä hamstraa kuoleman pelossa mitä ihmeellisimpiä asioita, osa uskoo edelleen olevansa kuolemattomia ja elävät kuten ennenkin.  Suurin osa yrittää sopeutua määrättyihin rajoituksiin ja elää niiden puitteissa mahdollimman normaalia elämää.  Mutta mikään ei ole ennallaan COVID-19 hellittäessä otteensa.  Monet asiat toki palaavat vähitellen samantapaisiksi kuin ennenkin ja elämä jatkuu.  Mutta uusia tuntemattomia uhkia virusten muodossa ilmaantuu tulevaisuudessakin.  Ennen niiden ilmaantumista olisi ihmiskunnalla varmaan sopiva hetki keskittyä torjumaan jo tiedostettuja uhkia.  Ilmastonmuutos tulee olemaan pysyvä, se ei ole muutamassa kuukaudessa ohi.  Elämäntapamme tulee joka tapauksessa muuttumaan - miksi emme muuttaisi sitä itse?

   

Kovia aikoja, poikkeuksellisia toimia

   Alkuperäinen paluulentomme Suomeen oli 6.4.  Hallitus kehotti kaikkia suomalaisia palaamaan heti kotiin!  No niinpä minäkin sitten etsin ja löysin siedettävän hintaisen paluulennon Malgasta Lontoon kautta Helsinkiin. Tein muutoksen 6.4 lentoon ensi maanantaiksi.  Kaikki sujui hienosti, rahat napattiin Visalta ja matkustusasikirjat kilahtivat sähköpostiin.  Samassa näytölle pamahti ilmoitus että yksi tai useampia lentoja on peruttu.  Se tarkoitti Malaga - Lontoo osuutta. Huonoa tuuria ajattelin, painoin "tee uusi varaus" ja koska seuraavillekin päiville Norwegian tarjosi samoja lentoja tei uuden varauksen tiistaille. Taas kaikki sujui normaalisti, varasin istumapaikat ja matkavarat sekä vahvistin tiedot.  Varaus hyväksyttiin ja matkustusasiakirjat tupsahtivat postilaatikkoon. Ja taas heti sen jälkeen näytölle ilmoitus että lento on peruttu. Norwegian myi peruttuja lentoja ja niitä oli siinä useammalle päivälle. Valittavana oli taas "tee uusi varaus" tai "peruuta ja pyydä rahat takaisin". En enää yrittänyt uutta varausta koska päivät alkoivat olla jo lähellä alkuperäistä varausta.  Painoin siis "peruuta ....." -vaihtoehtoa jotta saisin turhaan veloitetut rahat takaisin Visalle.

   Satuin sitten vilkaisemaan "omat lennot" sivua todetakseni että minulla ei ollut enää mitään paluulentoa!!!   Perhana!  Löysin asiakaspalvelun puhelinnumeron Suomeen ja soitin siihen. Vastattiin että suomeksi palvellaan vain arkisin 8 - 16 ja että puhelu siirtyy englanninkieliseen palveluun. No sieltä automaatti vastasi että suuren ruuhkan vuoksi palvellaan vain niitä joiden lento  on kolmen päivän sisällä ja kaikenlisäksi puhelu napsastiin siinä kohtaa poikki.  No tuskin minä englanniksi olisin puhelusta selvinnytkään. Seuraava yö meni valvoessa ja pohtiessa tulevaa aikaa poikkeustilaisessa Espanjassa ilman minkäänlaista paluulentoa.

   Aamulla sitten ryhdyin jonottamaan suomenkieliseen asiakaspalveluun.  Sieltä vasrattiin jo kymmenen minuutin kuluttua.  Yritin tuottaa yskän ja kurkkukivun raspittamasta kurkustani jotenkin kuuluvaa ja ymmärrettävää puhetta vaikka sattuin pirusti. Asiakaspalvelija sanoi että ei ole tullut mitään tietoa heille että järjestelmässä olisi joku sellainen vika että se myisi lippuja perutuille lennoille, kyllä heillä siit olisi tullut tieto!  Epäili että käyttämässäni selaimessa olisi joku vika. Lupasi kuitenkin varmistaa että saan niistä rahat takaisin.  Mutta sitten siihen isoon ongelmaan että alkuperäinen paluulentoni oli hävinnyt.  Joo, ei täällä näy mitään paluulentoa, totesi asiakspalvelija.  Vakuutin että olin tilannut ja maksanut lennot jo syyskuussa ja että minulla on tässä edessäni matkustusasiakirjat paperille tulostettuna. Hetken vanhoja tietoja selailtuaan hän totesi että joo, kyllä täällä on sellainen ollut mutt olen sen itse peruuttanut!!  Mitä!  Joo silloin kun olin yrittänyt uutta varausta ja sille sivulle oli tullut jostain syystä ilmoitus perutusta lennosta ja olin painanut sitä "peruuta....."-näppäintä niin se kuulemma peruuttaa sen alkuperäisen lennon vaikka sillä sivulla oli ainoastaan sen ostamani perutun lennon tiedot!

   No mutta mitäs nyt sitten, täytyyhän minun joku paluulento saada.  No nyt se alkuperäinen lento on jo täynnä vastasi virkailija ja pyysi odottamaan hetken kun hän soittaisi jollekin. Viiden minuutin jälkeen hän vastasi että katsotaanpa mitä täältä löytyy.  Hetken selailtuaan hän ilosena tarjosi ensi maanantaiksi lentoa Lontoon kautta (juuri sitä samaa jota olin itse yrittänyt).  En maininnut asiasta enempää, olin vaan tyytyväinen jos se varaus häneltä onnistuisi.  Asikaspalvelija kyseli ja täytti kaikki vaadittavat tiedot aina Visa-numeroa (ilman varmistusnumeroa) myöten ja rupatteli iloisena kun oli saanut varattua asiakkaalle jo maanantaina toteutuvan lennon. Alkoi kysellä sähköpostia johon lähettää matkustusasikirjat - sitten tuli yllättäin hiljaisuus. Asiakaspalvelija kertoi epäuskoisella äänellä että nyt näyttää siltä että tämä lento on peruttu?!  Käheällä raspiäänelläni yritin kuiskata että josko se johtuu jostakin teidän selaimen ongelmasta!  No hän ei varmaankaan saanut siitä selvää vaan pyysi taas odottamaan niin soittaisi jälleen jonnekin. Itselläni oli jotenkin voittajan olo vaikka asiat ja ongelmat olivat ennallaan.

  Kymmenen minuutin kuluttua asiakaspalvelija palasi puhelimeen. Hän ei sanallakaan maininnut Norwegianin järjestelmän ongelmasta jonka takia he kauppaavat peruttuja lentoja. Loppujen lopuksi hän etsi aikaisimman mahdollisen lennon joka ei ollut vielä täynnä. Se oli 17.4 kun alkuperäinen paluu olisi ollut 6.4.  Minulle tässä vaiheessa kelpasi mikä tahansa lippu jolla päästäisiin takaisin kotomaahamme. Puhelun kesto oli 50 minuuttia.

   Mittä tästä opimme, en tiedä?  Itse tein tietysti tyhmästi kun aloin muuttaa lentoani.  Olisin vaan pitänyt alkuperäiset liput niin nyt olisi aikaisempi lento ja 500 euroa enempi rahaa. Olisihan minun pitänyt muistaa että tällä halvemmalla lipulla ei sellaista oikeutta muutta lentoa edes ole. Olisi siis täytynyt pitää jo olemassa oleva lippu visusti tallessa ja etsiä kokonaan uutta paluulentoa. Sellaisen löydyttyä sitten vasta peruuttaa se vanha. Norwegian saa kyllä ottaa nimiinsä ja tuntea häpeää siitä että sen järjestelmä myi täyttä häkää peruttuja lentoja. (Ehkä tämä suunnaton kysyntä paluulennoille oli sotkenut järjestelmän, tosi outoa vaan se että kukaan heidän henkilökunnastaan ollut huomannut ongelmaa ennen minua.). Ja myös se menee heidän piikkiinsä että sillä tärkeällä sivulla jolla valttiin joko "tee uusi haku" ta "peruuta" ei mitenkään annettu ymmärtää että se peruuttaminen ei koske uuden haun tekemistä vaan peruuttaa alkuperäise lennon johon muutosta yritettiin tehdä.

  Tällä hetkellä tilanne täällä on sellainen että toistaiseksi vahvistamaton tieto kertoo Finnairin ja Norwegianin lopettavan kaikki lennot Malagaan tulevana lauantaina.  Loppujen lopuksi olisi ollut siis aivan samantekevää olisiko meidän paluu ollut jo maanantaina, alkuperäisesti 6.4 tai niinkuin nyt 17.4. Täällä sitä vaan möllötetään ihmettelemässä maailman muuttumista ympärillä. Mikään muu ei ole varmaa kuin epävarmuus tulevasta.

Aki Kaurismäen Varjoja paratiisissa-elokuvasta löytyy sopiva lainaus loppuun:

”Kaikki on hyvin tänä iltana, huomisesta en tiedä.
Voi tulla huono ilma tai jotain.”

Hätätila

  Joskus ihminen tuntee olevansa aivan pienenä lastuna laineilla, tapahtumien armoilla, pystymättä vaikuttamaan asioihin jotka vyöryvät ylitse.  Ei voi oikein muuta kuin neuvottomana odotella ja katsella miten tilanteet muuttuvat päivittäin.

   Kun helmikuun lopulla lähdimme Suomesta Espanjaan tyttären perheen luo El Bosqueen, ei koronana ollut kovinkaan suuri huolenaihe.  Se oli lähinnä kiinalaisten ongelma!  Mutta eipä kulunut kuin pari päivää lähdöstämme kun asiat alkoivat vyöryä. Koronaa alkoi tulla joka tuutista, tartunnat kääntyivät hurjaan nousuun myös Euroopan maissa.  

  Kun sitten tämän viikon keskiviikkona tulimme Fuengirolaan, alkoi tuo lastuna lipumisen tunne olla päällimmäisenä.  Asiaa ei tee yhtään helpommaksi perhananmoinen yskä, nuha eikä kurkkukipu. Kuumeen puuttuminen on todennäköisesti merkki siitä että kyse ei mitä ilmeisemmin ole kuitenkaan koronasta.  Mutta koville tämäkin ottaa.

  Mitä sitten koronan vaikutuksiin Espanjassa ja varsinkin täällä Aurinkorannikolla tulee niin hyvän käsityksen tilanteesta sain tänään aamulla mennessäni läheiseen ostoskeskukseen tarkoituksena ostaa vähän sukkia, t-paitoja sekä kalsareita Primarkista.  Ovella seisoi topakka henkilö joka ilmoitti että vaatekauppa on nyt suljettu.  Varmemmaksi vakuudeksi kaupan henkilökuntaa alkoi valua ulos liiketiloista kohti henkilökunnan pukeutumistiloja.  Muutenkin kauppakeskuksessa oli ennennäkemättömän hiljaista.  Pikkuliikkeistä osa oli kiinni, osa auki myyjien seisoskellessa ovilla epätietoisen näköisinä. 

  Päivällä sitten kävin tuolla keskustassa apteekissa ja isossa Mercadonan ruokakaupassa.  Aina aiemmin niin täysissä busseissa oli mennen tullen kourallinen matkustajia.  Kaupunki vaikutti vähän aavemaiselta kun normaali lauantain vilske puuttui täysin.  Ja kaupassa vasta tuntuikin epätodelliselta: valehtelematta puolet ison kaupan hyllyistä ammotti tyhjyyttään.  Olo oli vähän kuin Neuvostoliitossa joskus aikoinaan!

  No eilenhän ilmoitettiin tänään alkavasta koko Espanjaa koskevasta hätätilasta.  Madrid on ollut jo pari päivää käytännössä kokonaan suljettu.  Tänään Andalusian maakuntahallinto määräsi Aurinkorannikon myös suljettavaksi ja kehotti ihmisiä pysymään kodeissaan.  Se tarkoittaa että ainoastaan apteekit ja ruokakaupat saavat pitää ovensa auki, muut kaupat kuten myös ravintolat ja baarit sekä elokuvateatterit suljetaan.  Samoin suljetaan rannat ja puistot.  Kaikki kaupungin ylläpitämät laitokset kuten koulut, kirjastot jne on myös tietysti suljettu.  Tänään myöhemmin tehdään päätös mahdollisesta osittaisesta ulkonaliikkumiskiellosta.

  Tällä pitäisi sitten oleskella huhtikuun kuudenteen päivään johon saakka hotelli on maksettu.  Pois ei oikein aiemminkaan pääse, lennot ovat jo alkavalle viikolle täynnä kun ihmiset pyrkivät kiihkeästi kotisuomeen.  Kaiken lisäksi norjalaisen lentoyhtiömme tulevaisuuskin on vaakalaudalla, ei tiedä onko koko yhtiötä enää huhtikuussa olemassakaan. 

    Kaikki seuramatkat Aurinkorannikolle on peruttu kuten varmaan suurin osa yksityisistäkin matkoista. Tämäkin hotelli on jo nyt puoliksi tyhjillään, mitenköhän hiljaista täällä on parin viikon päästä.  Aurinkoa kyllä riittää sekä tyhjiä lepotuoleja uima-altaan ympärillä, auringonpalvojat ja pulikoijat vaan puuttuvat.

  Kokemus tämäkin (korona jääköön kuitenkin väliin)!