70-luvulla kuulutettiin radiossa, varsinkin kesäaikaan, hyvin usein: saksalainen/ruotsalainen/jokumuumaalainen pariskunta, matkalla autolla jossain päin Suomea, ottakaa yhteys kotiin jne… Se oli aikaa kun älypuhelimista ei ollut aavistustakaan. Ihmisiä yritettiin tavoittaa radion välityksellä, jos vaikka vakavan sairauden, onnettomuuden tai jonkun muun tärkeän syyn vuoksi piti saada yhteys eikä ollut tarkkaa tietoa mistä hotellista tai muusta tietystä paikasta voisi tavoittaa.
Ainakin tuo seikka on muuttunut täydellisesti tuosta ajasta verrattuna tähän päivään. Nykyään kun lähdetään matkalle vaikka maan ääriin, ollaan jatkuvasti tavoitettavissa ja myös pidetään jatkuvasti yhteyttä somen kautta niin tuttuihin kuin tuntemattomiin. Enää ei tarvitse turvautua radion apuun henkilön tavoittamiseksi kiireellisissä tapauksissa.
Matkalla myös otetaan kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista valokuvia joko itsensä ottajan kera tahi ilman. Ne jaetaan somessa samantien muiden nähtäväksi. Jo muutaman päivän matkasta jää itselle sellainen määrä kuvia, että niitä tuskin kovin paljoa jaksaa selata jälkeenpäin. Ennen digiaikaa kuvia otettiin huolella ja harkiten, vain tärkeimmistä nähtävyyksistä sekä upeimmista maisemista. Matkalla mukana olleita tietysti ikuistettiin muistomerkkien juurella, suuren kiven päällä sekä taukopaikalla kahvia termospullosta juomassa.
Camping-alueita oli 70-luvun Suomessa runsaasti, ja niiden palveluista myös suurin joukoin nautittiin. Se tarkoitti, että telttapaikasta, autosta ja mukana olevista matkaajista piti maksaa tietty maksu per yö. Maksua vastaan sai oikeuden pystyttää teltan sopivaan koloon muiden telttailijoiden keskelle. Lisäksi parhaissa, vähintään 2-tähden luokituksen saaneissa, maksuun sisältyi oikeus käyttää katoksen alle kyhättyä kylmävesisuihkua sekä keittokatosta, jossa omilla laitteilla voi lämmittää hernekeittoa tai nötköttiä. Grillipaikka makkaran paistamiseen löytyi oikeastaan kaikilta camping-alueilta sekä myös uimaranta.
Nykyään mökkikylät ja caravan-alueet ovat syrjäyttäneet telttailualueet. Toki telttailijoitakin vielä joskus näkee. Mökkikylistä löytyy kaikenlaiset mahdolliset palvelut karaokeravintoloineen ja ilmaisine wifineen. Omassa matkailuautossa on sitten se kaikki muu varustus, mitä mahdollisesti alueella ei ole saatavissa.
Jos ei halua näin alkeellisissa oloissa lomareissullaan kärvistellä, löytyy tietysti koko maan kattava hotelliverkosto kilpailemassa palvelujensa laadulla.
Tähän postaukseen sisältyvät valokuvat ovat tarkkaan harkituista kohteista vuonna 1970 tehdyltä kesälomamatkalta itäiseen Suomeen. Auto oli tuohon aikaan tärkeä, sen piti esiintyä useammassakin kuvassa. (Huomaa Minin katolla näppärä muoviin kääritty nyytti, sisätilat olivat minikokoiset.)
Somerolla käynti herättää minussa aina joitakin nostalgisia tuntemuksia, olenhan asunut siellä ensimmäiset 15 vuottani. Niin monet asiat ovat toki muuttuneet vuosikymmenien myötä, mutta aina törmää johonkin, joka tuntuu tutulta - tämä kuului nuoruuteeni.
Eilen, Helatorstaina, oli sitten varsinainen nostalgiapäivä. Itse asiassa Somerolla vietetään oikein kokonaista nostalgiaviikkoa. On monenlaista tapahtumaa ja näyttelyä 50- ja 60-lukujen hengessä. Kahviloissa ja ravintoloissa on tarjolla viikon henkeen sopivaa nautittavaa, kaupat ovat huomioineet sen ja jostakin kuulin, että jopa kaupungintalon henkilöstökin olisi pukeutunut ajan henkeen sopivasti. Useimmat näyttelyistä on avoinna koko viikon, osa tapahtumista vain tiettynä päivänä. Nostalgiaviikon ohjelma löytyy tietysti netistä sekä useimmista somerolaisista liikkeistä.
Me aloitimme nostalgiapäivän Someron torppamuseosta, jossa avattiin valokuvaaja Olavi Virtasen valokuvanäyttely. Kuvia oli kattavasti vuosikymmenien varrelta. Tämän ikäiselle entiselle somerolaiselle ne toivat mieleen runsaasti muistoja. Olavi Virtanen on mies, joka on ikuistanut vuosikymmenien ajan somerolaisten juhlaa ja arkea. On mukana traagisiakin tapahtumia, kuvia auto-onnettomuuksista, tulipaloista jne. Mutta enimmäkseen sitä tavallista arkea, joka ilman näitä kuvia painuisi unholaan. Kunnioitan suuresti näin valtavan työn tehnyttä miestä, kiitos!
Seuraavaksi kävimme Hovilan kartanolla. Kartanon kookkaan navetan tilavalle vintille oli pystytetty näyttely: Muistojen kultaa - nuoruuden hurmaa 1950 - 1960. Avajaispäivän alkutunteina näyttelyssä ei ollut ruuhkaa, mutta uskon, että tännekin yleisö tiensä löytää. Näyttelytilaan oli rakennettu pitkä katu, jonka molemmin puolin oli pystytetty huoltoasemaa, kampaamoa, koulua, elokuvateatteria ja mitä kaikkea siinä olikaan. Kadun päässä oli iso aukio, josta löytyi mm. tanssilava orkesterin takahuoneen kera, maitolaituri sekä kahvila. Koulun luokkahuoneen taululla komeili tutun oloinen runo: kirjailijanimellä Ester Ahokainen lastenkirjoja kirjoittaneen entisen opettajani Ester Savikurjen kirjoittama runo mittarimadosta. Käykääpäs lukaisemassa, jos ette saa valokuvastani tolkkua.
Someron toisella laidalla, Pellavakeskuksen tiloissa, tutustuttiin tekstiilitaiteilija Saara Hirvisalon suunnittelemiin kankaisiin. Saara Hirvisalo suunnitteli teollisuudelle sisustus- ja vaatekankaita, aluksi taiteellisena pääsuunnittelijana Tikkurilan Silkille vuosina 1965 - 1971, ja sen jälkeen vapaana taiteilijana muun muassa Finlaysonille, Tampellalle ja Porin Puuvillalle. Voimakkaat, upeat värit hehkuivat ja toivat muistumia kauan sitten nähdyistä verhoista, pöytäliinoista sekä muista tekstiileistä.
Myymälän puolella löytyi sitten varmaan kaikkea mitä pellavasta voi tehdä, mutta myös paljon muuta taiteilijoiden ja pienten tuottajien valmistamia tuotteita sekä suuhunpantavaa. Itselleni tarttui matkaan pellavalakritsia, piaposuklaata sekä tietysti piapojauhoja kilon pussi. (Muut kuin somerolaiset tuskin tietävät, mitä piapo on. No, ottakoon selvää!)
Someron keskustassa oli alkanut tällä välin melkoinen kuhina. Kaiken ikäisiä ihmisiä oli liikkeellä sekä kokoontuneina istumaan terasseille. Vielä puolilta päivin oli ollut hyvin hiljaista, mutta nyt aurinko oli houkutellut porukat liikkeelle. Poikettiin katsomaan entistä opinahjoani, Someron yhteiskoulua, sittemmin Kiiruun koulua. Eihän siellä enää ollut muuta kuin tasainen kenttä, kosteusongelmainen rakennus purettiin viime vuoden lopulla, surullista. Kiiruun puistossa sen sijaan oli nähtävää, keltavuokkoja koko puisto täynnään, upeaa.
Kun sitten keskustan kadulle alkoi ilmaantua toinen toistaan kauniimpia ja komeampia nostalgia-autoja, oli aika lähteä Rantatupaan tutustumaan nostalgiaherkkuihin. Upeat vanhat autot alkoivat kerääntyä samaisen ravintolan pihalle ja ympäristöön, lähteäkseen kulkueena ensin Hovilan kartanolle ja sieltä edelleen Esakalliolle nostalgiajameihin. Me vaimon kanssa sen sijaan suuntasimme matkamme kotiin kohti Hämeenlinnaa.
Tässä on sitten nippu kuvia näkemästäni ja kokemastani. Menkääpä tutustumaan paikanpäälle, Someron nostalgiaviikko jatkuu vielä sunnuntaihin 15.5 saakka. Somerolla aina sattuu ja tapahtuu!
Kuukauden ensimmäinen tiistai. Perinteinen markkinapäivä Hämeenlinnan
torilla. Sinnehän oli taas mentävä, tällä kertaa ehdin tosin vasta
iltapäivällä (hitaus on ilmeisesti sisäistynyt ominaisuus).
Nykyään ei enää Alkon eikä anniskeluravintoloiden tarvitse sulkea
oviaan markkinoiden ajaksi. Näin kuulemma tapahtui vielä reilut sata
vuotta sitten, kun meno markkinoilla äityi vallan hurjaksi. Sekään ei
kuulemma hämäläisten menoa hillinnyt, vaan markkinat piti kokonaan
lopettaa ja tilalle tulivat toripäivät. Mikään ei ole kuitenkaan
pysyvää, joten aikanaan taas markkinatkin palasivat torille. No nykyään tuo
meno markkinoilla on jopa hämäläisittäin melko hillittyä.
Markkinoille tullaan perinteisesti jo heti aamusta, niin läheltä kuin
kauempaakin. Näin iltapäivällä oli jo, sanoisinko ruuhkatonta. Siitä
huolimatta ihmisiä riitti joka puolella toria, toiset kulkivat
määrätietoisina kohteeseensa, toiset nauttivat lettukahveista tai peräti
paistetuista muikuista. Joka paikassa kuitenkin huomasi, että yksi
tärkeä pointti markkinoilla oli tuttujen tapaaminen, markkinat ovat
ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma.
Tänään oli sattumoisin
myös päivä jolloin museokortti julkaistiin myyntiin. Museokortin hinta
on 54 euroa, se on voimassa vuoden ja sillä aukeaa ovet lähes 200
museoon eri puolilla maata. Nyt kannattaa kiertää museoita.
Käykää myös markkinoilla. Jos tavalliset markkinat eivät enää innosta,
niin tulkaa ihmeessä elokuussa Keskiaikamarkkinoille Linnanpuistoon!
