keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Perhana! Kuvia Tangerista



     Päivä Marokon Tangerissa.   Ali Baba johdatti ryhmämme ensin sateisen Cap Spartellin kärkeen katsomaan, miten Atlantin ja Välimeren aallot sekoittuvat kapeassa Marokon ja Espanjan välisessä salmessa.  Sen jälkeen ajoimme kaaosmaisen liikenteen seassa keskustaan.

    Keskustassa jalkauduimme ensin basaarikaduille, sitten kiipesimme ylhäällä sokkeloisessa rakennuksessa sijaitsevaan ravintolaan, jossa meitä viihdytti Ali Baban kutsumat muusikot sekä tietysti lumoava napatanssijatar, salaperäisen kaunis Fatima.  Katukauppiaita hätistellen poikkesimme vielä parissa basaarin myymälässä ostoksilla, kahvilassa sekä lopuksi apteekissa, jossa ryhmämme perehdytettiin Argan-öljyn ihmeitä tekeviin vaikutuksiin.

    Yhdessä päivässä ei todellakaan ehdi kovin paljoa nähdä - tänne on tultava toistekin!





















 



 





maanantai 16. helmikuuta 2015

Espanjan viikot



    Kolme viikkoa Andalusiassa on taas takana.  Tänä vuonna en kirjoittanut yhtäkään postausta tuona aikana, keskityimme tällä kertaa tunnustelemaan Espanjan vaikutusta itseemme, ei niinkään jakamaan sitä blogissa. 

    Fuengirolassa päivän lämpötilat keikkuivat tuossa 14 - 15 paikkeilla, auringossa tietysti yli 20.  Sattui tähän ajanjaksoon myös muutaman vuorokauden kestänyt myrskyinen tuuli, komeita aaltoja!  Olennaista kuitenkin oli se, että siellä pystyi tekemään pitkiä kävelylenkkejä ilman liukastumisen varomista.

    Malagassa tuli piipahdettua parina päivänä, samoin Mijasissa.  Viimeistä edellisen päivän vietimme El Tajo -rotkon reunalla Rondassa.  Vaikka ne rotkot on ennenkin nähnyt, jaksaa maisema aina sykähdyttää yhtä vahvasti.  Ei ihme, että Ronda oli mm. Hemingwayn, Rilken ja Orson Wellesin lempikaupunki, viimeksi mainittu on tiettävästi myös haudattu Rondan läheiselle maatilalle.

    Kävimme myös päivän vierailulla Afrikan puolella, Marokon Tangerissa.  Se oli minulle ensimmäinen vierailu Afrikan mantereella.  Tanger on noin miljoonan asukkaan kaupunki.  Se on muuttunut nopeasti melko moderniksi kaupungiksi, jossa rakennetaan uutta joka puolella.  Vanhankaupungin basaareissa löytyy kuitenkin edelleen aivan oma mystinen tunnelmansa, sekoitus vanhaa ja uutta.  En malta olla laittamatta aivan omaa kuvapostausta Tangerista heti kun saan kuvia julkaisukuntoon.

    Tämä oli nyt neljäs talvi jolloin tutustuimme Fuengirolaan ja sen ympäristöön.  Viikkoja on kertynyt yhteensä kymmenen.  Ei se tietysti kovin paljoa ole, mutta joka vuosi paikka on alkanut tuntua entistä tutummalta ja kotoisammalta.  Joka kerta reviiri on vähän laajentunut ja paikan tavat tulleet tutummiksi.  Pakko myöntää että olen viihtynyt.  En näe mitenkään mahdottomana, että lähivuosina siellä alkaisi talvehtia pidempäänkin.

    Loppuun tietysti muutamia valokuvia.



     Turistiflamencoa (Mijas)


    Valaistunut (Mijas)


     Vuoren rinteellä (Mijas)


     Iltarusko (Fuengirola)


    Koirien mielenosoitus (Malaga)


    Hylätty (Fuengirola)


    Autius (Fuengirola)


    Myrskybongari (Fuengirola)


Rotkon reunalla (Ronda)