Tänään kello 9.00 syntyi Hämeenlinnaan uusi kauppakeskus. Nimen se oli saanut jo ennen syntymäänsä: Goodman. Mitäköhän Irwin olisi siitä sanonut. Kauppakeskus sijaitsee moottoritien päällä, joten samalla se yhdistää moottoritien erottamat kaupungin länsiosat keskustaan. Erilaisia kauppoja, kahviloita ja muita liikkeitä löytyy saman katon alta 64. Asiakkaita odotetaan vuosittain käyvän yli 6 miljoonaa!
Aamulla kello 8.50 oli syntymää todistamassa melkoinen määrä
kaupunkilaisia sekä vähän kauempaakin tulleita. Ensimmäiset tarjouksia
himoitsevat olivat tulleet paikanpäälle jo eilen illalla varmistaakseen
hyvät asemat itselleen ovien avautuessa.
Kello 9.00 ovet avautuivat ja alkoi armoton kilpajuoksu varsinkin Soneran
myymälän ovelle. Tässä kohtaa oli syytä pitää varansa, että ei jää
jalkoihin.
Muutamassa minuutissa laaja kaksikerroksinen myymälöiden reunustama keskusaukio oli täyttynyt shoppailijoista sekä muuten vain uteliaista.
Sonera avasi putiikkinsa vasta puoli kymmeneltä. Tungos oven edessä
oli melkoinen, tarvittiin poliisi pitämään edes jonkinlaista järjestystä
paikalla. Viisitoista ensimmäistä onnellista saivat sitten tabletin tai kännykän hintaan
1 euro.
Myös Anttilassa näytti olevan jotain kovin houkuttelevaa, koska jo viisitoista yli yhdeksän sen käytävillä kiemurteli kymmenien metrien pituinen kassajono. Olisikohan se ollut se plafondi, jonka myyntihinta oli 1 euro. Tai sitten jotain aivan muuta. Kannattaa ostaa kun halvalla saa.
Sen sijaan useimmissa muissa liikkeissä, kuten Lontoon muotia myyvässä liikkeessä, oli vielä huomattavasti rauhallisempaa. Tosiostajat tulevat ilmeisesti vasta myöhemmin.
Kauppakeskuksen keskusaukiolla, tapahtumien aukiolla, riitti hälinää, jotkut olivat ehtineet jo kahville. Kauppakeskuksen nimeä ei tarvinnut arvailla, se näkyi hyvin kaikkialla.
Puoli kymmeneltä ensimmäiset varsin tyytyväisen näköiset asiakkaat
alkoivat jo poistua. Vastaantulijoitakin kyllä riitti, mutta
kauppakeskuksen aukio näytti jo varsin väljältä verrattuna hetkeen ennen
avautumista. Kauppakeskuksen syntymän ihme tuli todistettua.
Kauppakeskus Goodmanille on muuten tehty myös oma tunnuskappale. Sen on tietystikin sanoittanut nuoruutensa Hämeenlinnassa viettänyt Vexi Salmi ja säveltänyt Kassu Halonen, kuinkas muutenkaan. Vexi uskoo, että Irwinkin myhäilee pilvenreunalla saatuaan oman nimikkokauppakeskuksen.
Aamukuudelta pakkasta kuusi astetta. Puut puolipaljaina, ruoho taittuu askelten alla. Keltaisia lehtiä polun reunalla. Kohta aurinko värittää taivaanrantaa. On lokakuun aamu.
Syksy on minun vuodenaikani. Kesään liittyvät pakkohössötykset ovat taas takana. Enää on jäljellä pihan laittaminen talvikuntoon, terassi puhtaaksi ja kalusteet varastoon, kukkapenkeistä kaikki ylimääräinen pois. Haravoidessa näkee heti työnsä tuloksen. On hyvä hetki suunnitella seuraavan kesän muutoksia pihan istutuksiin.
Syysillan pimeydessä pihaa valaisevat kynttilälyhdyt. Piha näyttää aivan erilaiselta kuin kesällä valokylvyssä. Piha tuntuu olevan täynnä salaperäisyyttä, naapurin kissa hiipii varjoissa. Kelpaa sitä katsella ikkunan lävitse lämpimässä istuen.
Olen minä onnellinen. Olen opetellut nauttimaan tällaisista pienistä asioista, joille ennen en osannut arvoa antaa. Pienistä asioista löytyy suuria arvoja. Niitä on helpompi löytää nyt, kun päivät kuluvat hitaammin ja vuodet nopeammin. Pienestä tulee suurta ja aiemmasta tärkeästä vähemmän merkitsevää.
**********************
Viimeaikaiset kirjoitukseni ovat herättäneet huolta muutamissa kavereissani. Olen ollut yllättynyt heidän yhteydenotoistaan: he ovat olleet huolissaan minusta aikana, jolloin muiden ongelmiin ei yleensä välitetä puuttua. He ovat tarjonneet apuaan. Olen liikuttunut heidän huolenpidostaan, lämmin kiitos heille.
Ei minulla kuitenkaan mitään sellaista hätää ole, josta en jo osaisi selviytyä. En varmaan olisi noista asioista kirjoittanutkaan ellen olisi tiennyt olevani jo niskan päällä. Ehkä tämä on ollut sellaista kausivaihtelua jota kaikilla elämän alueilla aina esiintyy. Tällä hetkellä minusta jopa tuntuu siltä, että asiani ovat paremmalla mallilla kuin ehkä pariin vuosikymmeneen. Olen opetellut itseäni, tunteitani ja niiden ilmaisemista. Olen onnellinen, että vaimoni on jaksanut olla mukana tässä prosessissa. Nyt taas uskallan odottaa tulevaa. Jaksan uskoa, että onni sisältyy elämään myös sen loppupuolella.
Haluan yhä uudelleen nähdä auringon appelsiinipuussa.
Vauhti kiihtyy vähitellen. Olen karusellissa, joka kiitää yön pimeydessä omaa ympyräänsä. Se palaa aina samaan pisteeseen josta se lähtee yhä uudelleen samalle radalle palatakseen jälleen lähtöpisteeseen. Nykyhetki menettää merkityksensä, eilistä ei erota kuukauden takaisesta tai viime vuodesta. Keskipakoisvoima pakottaa ajatukset kiertämään samaa kehää, kerta toisensa perään. Olo on tuskaisa, ajatukset harhaisia - mikä on oikeasti ja mikä ei.
Pelkään köysien pettävän ja sinkoutuvani tuntemattomalle kiertoradalle. On turvallisempaa kiertää samaa rataa. Ajatella samat ajatukset aina uudelleen. Tuntea samaa pelkoa aina uudelleen. Tuntea sama paha olo aina uudelleen. Kiertää kehää toden ja epätoden rajaa pitkin. Tuntea yön tuntien yksinäisyys muun maailman nukkuessa.
Uupumus painaa jäsenissä, karusellin vauhti hiljenee, ajatuksetkaan eivät jaksa enää. Katson pimeän ikkunan läpi mustaa taivasta jossa karuselli odottaa seuraavaa yölentoa halki avaruuden.
En tahdo enää tällaisia öitä. Olen liian väsynyt kiitämään karusellin kehää. Tahdon vain painaa pääni rakkaimpani syliin ja kuulla, että kaikki on hyvin, ei ole mitään pelättävää. Tahdon nukahtaa.
***************
Tällaisia öitä on ollut ja jatkossakin niitä vielä varmasti tulee. Kun itsetunnosta on vain rippeet jäljellä, niin yön pimeydessä odottavan karusellin vetovoima on suuri, sitä on toisinaan mahdoton vastustaa. Minäkin olen lopulta joutunut myöntämään, että aivan kaikesta ei voi selvitä yksin. Sen kaikkein läheisimmän ihmisen apu on kullan arvoista. Sitä apua on vaan uskallettava ottaa vastaan, uskallettava näyttää että tarvitsee sitä. Avun vastaanottaminen häneltä ei vähennä minussa mitään, päinvastoin, se kasvattaa sitä mitä me yhdessä olemme.
Että kaikkea sitä vanha mieskin vielä saa oppia. Onneksi.
