Koolinki, kakkos-nelonen, soiro - miksi sitten sitä itsekukin nimittääkään. Mutta koolauksesta se rakentaminen aina lähtee, koolauksen pitää olla kohdallaan terassinkin rakentamisessa. Liitoskohdat pitää osua paikalleen ja niiden tulee kestää. Ne eivät saa liikkua eikä notkahdella, siinä se koolauksen haaste. Kun koolaus on kunnossa, on loppu helppoa.
Pieni pihapiirimme oli edellisen asukkaan jäljiltä varsin selkeästi jaoteltu aidakkeilla, joita valtaosaltaan peittää erilaiset köynnöskasvit. Pari kulmausta oli moninaisille kukkasille, iso suojaisa alue puutarhakalusteille ja oleskeluun, kivetyt kulkureitit sekä kaksi julmetun isoa puutarhatyökalulaatikkoa ikkunoiden alla. Laatikot olivat jo alkaneet lahota, eikä meillä ollut muutenkaan tarvetta niin isoille laatikoille, joten ne heivasin jo keväällä kaatopaikalle.
Keväällä ja alkukesästä tein sisällä pientä remonttia. Olin elementissäni kun sain penkoa rautakaupassa sopivia työkaluja joilla pääsisin toteuttamaan itseäni. Saahan sitä toki yrittää toteuttaa itseään räpsimällä valokuvia ja rustaamalla blogia. Mutta sen vaan sanon, että vasta kun laittaa kuulosuojaimet korville ja ottaa käsiinsä jämerän poravasaran - vasta silloin tuntee itsensä tosi mieheksi, joka kykenee mihin vaan, ugh!
Mutta nyt siis pääsin lopulta pihahommiin, rakentamaan terassia. Minua on aina vaivannut keskeneräisyys ja epämääräinen sotkuisuus. (Ja jos joku nyt väittää, että minun huoneessani vallitsee jatkuva kaaos, hän ei ymmärrä järjestyksestä mitään.) Oleskelualueella oli lattiana iäkkäitä kestopuulaattoja, suoraan maan päällä aseteltuina ja vähän vinksallaan joka puolelle. Auringolta suojaa antavaa paviljonkia ei voisi niihin kiinnittää niin lujasti, etteikö kunnon tuulenpuuska tempaisi sitä mukaansa. Oleskelutilan vieressä betoniin valetut kivilaatat olivat osittain irronneet ja jostain syystä kaikkea muuta kuin tasaisesti. Kivilaattojen ja talon välissä oli leveä kaistale pientä kivenmurikkaa.
Ei muuta kuin kaikki vanhat puulaatat pois. Puutavaraliikkeestä armoton kuorma koolinkia ja terassilautoja, rautakaupasta ruostumattomia terassiruuveja. Myös kirves piti ostaa, sitä en ollut vielä keväällä hankkinut. Niin ja käsisirkkeli myös. Piirustukset oli karkealla tasolla paperilla jotta osasin ostaa tarpeellisen määrän puutavaraa, tarkemmat suunnitelmat syntyivät työn edistyessä (myös aamuyön tunteina).
Kuinka moni nuoremmista ikäluokista lienee veistänyt koolinkia kunnollisella terävällä kirveellä. Voi sitä tunnetta, kun kirves uppoaa koolingin kylkeen, kuuluu kuin vaskikellon helähdys ja lastu irtoaa. Kirkonkellotkaan eivät helähtele ja kumahtele niin soinnikkaan heleästi kuin terve koolinki tehdessään tuttavuutta kirveen kanssa. Sitähän olisi voinut veistellä koko päivän ja hakea uuden koolinkikuorman valtaisan lastukasan vierelle. Hillitsin kuitenkin itseni ja laitoin kirveen vähän syrjemmälle, asettelin koolauksen aluskiviä ja tutkailin vatupassilla niiden makuuasentoa.
Kun koolaus oli valmis, alkoi käsisirkkeli laulaa ja terassilaudoista syntyi oikeanmittaista paikoilleen latomista odottavaa tulevaa lattiaa. T 20 kannalla olevat ruskeat ruostumattomat terassiruuvit upposivat iloisesti lautaan ja pureutuivat tukevasti koolaukseen. Selkäparkani oli ainoa joka pani koko ajan hanttiin, se vaati pientä lepyttelyä vähän väliä kuten myös kramppaavat käteni. Mutta kaikesta selvisi sillä kuuluisalla jääräpäisyydellä.
Nyt se on enää pientä viimeistelyä (nöpöstelyä) vaille valmis. Paviljonki on myös paikoillaan suojaamassa niin auringon paahteelta kuin sateeltakin. Sen kunniaksi poimin jääkaapista kylmän oluen ja istuin ihailemaan reilun viikon kestänyttä puurtamisen tulosta. Itse olen perin tyytyväinen tähän kesäiseen olohuoneen jatkeeseen: kyllä tämä meille kelpaa. Ja sitä paitsi tärkeintä ei ole lopputulos vaan itse rakentaminen. Eihän matkustamisessakaan tärkeintä ole määränpää vaan itse matka.
Mitäköhän seuraavaksi kehittelisi. Jotain, missä saa käyttää poravasaraa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti