keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kuvia Andalusiasta: Ronda


    Ronda sijaitsee 750 metrin korkeudella merenpinnasta Serranía de Rondan vuoristossa, Malagan provinssissa.  Asukkaita Rondassa on noin 36000 ja sen sanotaan olevan yksi Andalusian nopeiten kasvavista kaupungeista.  120 metriä syvä rotko El Tajo on se, mistä Ronda tunnetaan.  Rotko jakaa kaupungin kahtia ja sen yli on rakennettu 1700 -luvulla Puente Nuevo -silta.  Rotkon pohjalla virtaa Guadalevin -joki.  Eteläpuolella rotkoa sijaitsee maurien rakentama vanhakaupunki La Ciudad, pohjoispuolella on uusi nykyaikainen kaupunki.


    Härkätaisteluperinne on tiettävästi saanut alkunsa Rondassa.   Siellä onkin yksi Espanjan vanhimmista ja kauneimmista härkätaisteluareenoista Plaza de Toros.  Se on rakennettu vuonna 1784 ja sen yhteydessä toimii myös museo.  Tälle härkätaisteluareenalle on kuulemma siroteltu Rondaan suuresti ihastuneen Orson Wellesin tuhkat.  Kerrotaan myös, että Ernest Hemingwayn tuhkat olisi siroteltu hänen ystävänsä, matadori Antonio Ordonezin lähistöllä sijaitsevan huvilan alueelle. Hemingway kuvasi Rondaa Kenelle kellot soivat -romaanissaan ja sinne on kirjoitettu mm. kohtaus, jossa Francon kannattajia teloitettiin heittämällä heidät Rondaa halkovaan rotkoon.


    Vanhankaupungin alueelta löytyy ikiaikaista arkkitehtuuria.  Kirkkoja ja museoita on useita, ja jo pelkästään kapeilla mukulakivikaduilla kävellessään aistii vanhan historian.  Samoja sillalta ja muureilta näkyviä maisemia on ihailtu vuosituhansien ajan.  Levottomina aikoina huimat korkeuserot ovat merkinneet vaikeakulkuisuutta ja turvaa, siksi niin monet kansat ovat olleet kiinnostuneita alueesta.  Jo kivikauden asukkaat asettuivat sinne ja maalasivat taidettaan Cueva de la Piletan luolaan, joka sijaitsee noin kaksikymmentä kilometriä etelään nykyisestä Rondasta.  Samasta syystä ibeeriset ja kelttiläiset heimot asettuivat esihistoriallisella kaudella Rondan alueelle.  Roomalaiset perustivat paikalle linnoituksen 132 eaa ja sen nimi Arunda viittasi ympäröiviin suojaaviin vuoriin.  Myös monet muut valloittajat ovat jättäneet omat jälkensä Rondaan. 


    Vanhaan palatsiin perustetussa museossa on myytävänä viiniä, jonka viljelyn sanotaan olevan peräisin 6000 vuoden takaa Rondan lähistöltä.  Me emme sitä retkemme aikana käyneet maistamassa, mutta sen sijaan kävimme vanhassa kaupungissa nauttimassa alueen viiniä ja syömässä maurilaista alkuperää olevaa gazpachoa ja paellaa.  Vierailupäivä oli hyvin sateinen, loppupäivästä tosin alkoi poutaantua.  Ei sade muuten niin haitannut, mutta kuvaaminen oli vähän hankalampaa lopputuloksessa näkyy päivän harmaus.  Ronda on todella uskomaton paikka, käynti siellä oli oikeastaan koko kuukauden reissun kohokohta.


































perjantai 21. helmikuuta 2014

Perhana! Kuvia Helsingistä 8




    Aamulla huomasin, että tänä vuonna ei ole tullut lainkaan talvikuvia.  No, sehän johtuu tietysti siitä, että varsinaista talvea täällä Helsingissä ei ole ollutkaan.  Meri on kuitenkin jäässä, joten rannasta saa ilman muuta talvisimmat kuvat.  Nokka kohti Kaivopuiston rantaa ja katsomaan, miltä kesällä niin upeat maisemat nyt näyttävät. 

    Kuvasin samoja puita, rakennuksia, saaria ja tietysti merta kuin kesälläkin.  Kovasti erilaisilta ne kuitenkin nyt näyttivät.  Melkein tuli kylmä.  Variksetkin lämmittelivät ikuisella tulella.















tiistai 18. helmikuuta 2014

Valo taipuu



          "vanhat valvovat
          sillä heillä on tekemättömiä asioita
          elettävä öisin kun päivät vähenevät"
  
  Jos on runojen kirjoittaminen vaikea laji, niin kyllä sitä on runoista kirjoittaminenkin.  Olen katsonut niin monta Runoraatia, joissa Jukka Virtanen kumppaneineen on arvioinut runoja, että analysoimaan en missään nimessä uskaltaudu.  Runothan ovat siinä mielessä ihmeellisiä, että eri ihmiset saavat hyvinkin erilaisia tuntemuksia yhdestä ja samasta runosta.  Sen sanoma saattaa avautua hyvinkin erilaisena eri ihmisille.  Jopa sama ihminenkin voi kokea runon eri tavoin eri aikoina, omasta mielentilasta riippuen.

    Päätin nyt kuitenkin uskaltaa lyhyesti kirjoittaa joitakin omia tuntemuksiani luettuani pariin kertaan Marja Leena Toukosen toisen runokokoelman Valo taipuu.  Mielestäni kokoelman runoista löytyy koko ihmisen elonkaari sekä tunnetilojen kirjo kaikissa väreissään. 


**************************
 

       
    Alkuun lähdetään hyvin kaukaa, omien muistojen takaa, jostakin myyttisestä alkuminästä, esi-isien maailmasta.  Sieltä on löydetty viittauksia oman minän syntymiseen, kuten myös sukupolvien ketjuun liittymisestä.

          "Kuudenkymmenen iässä
          alkoivat esi-isät vierailla luonani
          ensin harvakseltaan, sitten yhä useammin

          nykyään he istuvat nurkissani kahvia hörppien
          nauraa kähisevät sattumuksilleen

          mutta pian he siirtyvät ovelle
          odottavat mukaansa

          sitä ennen
          minun on kirjoitettava heidät
          sillä heidät oli ajallaan kirjoitettu
          vain vainolaisen kirjoihin
          aina väärässä paikassa
          väärää maata
          väärää aikaa"


    Runoissa tulee vahvasti mieleen näkymä ihmisen kehosta, ruumiista, ihosta, joka ottaa vastaan ulkoa tulevia iskuja.  Mustelmia ja ruhjeita syntyy, mutta näkyvän kuoren sisällä ihminen säilyy.  Kantaa muistojaan ja unelmoi eteenpäin.


          "Olen se vähenevä ihminen
          joka kantoi kuusivuotiaana
          taskussaan lappua, jossa luki
          'olen ihminen'

          Sitä lasta, joka piti takkia
          ei enää ole

          Sitä takkia, jonka taskussa lappu oli,
          ei enää ole

          eikä sitä taskua
          ei lappua
          mutta kirjoitus säilyy"



    Vanhetessa näkee uudessa valossa elämän mutkaiset polut, joita on kulkenut, toisinaan harhaillut ja välistä jopa eksynyt.  Elämää ei voi elää uudelleen, silti on lupa huomata omat väärät valintansa.


          "Voisinpa taivuttaa valon
          pimeiden päivien
          pölyisiin nurkkiin
          suuntaviittoihin
          jotka eksyttivät minut väärille poluille

          tutkisin kaikki tienhaarat uudestaan
          istuisin kivellä kunnes olisin varma
          suunnan ottaisin tähtikartasta"




    Elämänkolhuja vastaanottaneen kuoren suojassa asuva ihminen pystyy kuitenkin tuntemaan iloa, vaikka sattuukin.  Ilo ja valo kulkevat käsi kädessä, siellä missä on toinen, on toinenkin.


          "Ilosta syntyy valon kajo
          pisarat hajoavat prismaksi
          syöksyvät ulos
          vuorenrinteestä
          kuohuvat alas putouksena
          jonka juurella kylpevät
                    nauravat linnut"


    Nasevaa huumoria sisältyy myös moneen runoon, vakaviakin asioita katsotaan huumorin läpi.  Totisia asioita ei käsitellä tosikkomaisesti, välillä tosin kipakan kiukkuisesti.  Muutamin paikoin meno yltyy melkeinpä surrealistisiin mittoihin.


          "Luostarin päätiellä
          munkit ajavat Mersuillaan
          keljojen ikkunoista välkkyvät
          kaikki satelliitikanavat
          eikä viini pääse loppumaan

          luostarin puutarha
          keinolannoitettu, vuoroviljelty
          nunnat päivittävät profiilejaan
          twiittaavat kuulumisia
          Spotifyssä on virsilistoja

          luostarin paikoitusalue
          täynnä Helvetin enkeleiden moottoripyöriä
          munkit juoksevat
          viittojen helmat hulmuten
          kohti yhteisiä puheenaiheita"




    Mutta matka kulkee kohti valoa, ilman valoa ei voi nähdä kuljettua eikä kuljettavaa matkaa.  Ja se valo taipuu jyrkimmistäkin mutkista, löytää tiensä ”ikkunaruutuihin ja niiden väleihin sekä todellisuuden aukoista Mannerheimintiellekin”.


          "Nälkäinen musta maa
          Ihmisen kaipuu
          Olemme kääntyneet kohti aurinkoa
          Kasvit, eläimet ja ihmiset
          Mutta että kivetkin
          Ja puistonpenkit"


    Tässä tämä minun lukukokemukseni oli hyvin tiiviissä paketissa.  Jotakuinkin tällaisena minä koin tämän runokokoelman tällä kertaa.  Jos sinun mielestäsi kysymys oli kuitenkin jostakin aivan muusta, olet yhtä oikeassa kuin minäkin - ainoastaan sanan sanoja tai kirjoittaja tietää täsmälleen mitä sanallaan tarkoitti, muut voivat ainoastaan tulkita sitä.  Minullekin tämä kokoelma jonakin toisena päivänä kertoo ehkä jotain aivan muuta.  Runo elää ajassa - aika elää runossa.  Kiitos hienosta kokoelmasta, nautitaan siitä.


          "Vapauden hinta on korkea
          sinun on annettava kaikki
          kaikki
          lähdettävä tyhjin käsin
          mieli kirkkaana
          kuin kaivon vesi
          aamuvarhaisella"


*****************************

Kaikki runot ovat Marja Leena Toukosen runokokoelmasta Valo taipuu.
ISBN 978-952-260-216-9, Basam Books 2014.



maanantai 17. helmikuuta 2014

Kuvia Andalusiasta: Fuengirola


   

    Fuengirola on lähes 70 000 asukkaan kaupunki Espanjan Aurinkorannikolla.  Sieltä on Malagaan noin 30 km matka, joka taittuu paikallisjunalla 50 minuutissa.  Fuengirolassa asuu pysyvästi noin 4000 suomalaista, siellä onkin Aurinkorannikon suurin suomalaisyhteisö. Koko Aurinkorannikon alueella asuu pysyvästi noin 20 000 suomalaista. Tähän määrään kun lisää ne suomalaiset, jotka viettävät talviaikaan muutaman kuukauden tai lyhyemmän loma-ajan Fuengirolassa, ymmärtää hyvin miksi lähes kaikkia palveluja on saatavilla suomenkielellä ja suomalaisten yrittäjien toimesta.  Fuengirolassa toimii myös suomalainen peruskoulu.

    Kesäisin Fuengirolan asukasmäärä kolminkertaistuu turistien vuoksi.

    Fuengirolassa on yli 7 kilometrin mittainen hiekkaranta, jonka vieressä kulkee rantakatu Paseo Maritime.  Rantakadun varrella on luonnollisesti hotelleja, loma-asuntoja sekä satoja ravintoloita. Kaupungin pohjoispuolella vuorenrinteessä sijaitsee Mijasin kaupunki.

    Fuengirolassa  on myös kalastussatama ja kalastuslaivatelakka.  Kaupunki olikin vielä 60-luvun alussa pieni, muutaman tuhannen asukkaan kalastuskylä.

    Kaupungin historia tosin ulottuu aina 2600 vuotta ajassa taaksepäin.   Muinaiset foinikialaiset asustivat alueella ja perustivat sinne mm suolaustehtaan ja kävivät kauppaa muiden Välimeren maiden kanssa.  Paikka sijaitsi sopivasti Gadizin ja Malagan välissä.  Rooman vallan aikaan alueella uskotaan harjoitetun Neptunusta palvovaa kulttia.  Maurit rakensivat alueella nousevalle kukkulalle Castillo Sohail linnan vuonna 936.  Linna tuhottiin, kun katoliset kuninkaat 1485 valtasivat kylän.  Se rakennettiin kuitenkin uudelleen merirosvojen jatkuvien hyökkäysten torjumiseksi.  Sen jälkeen linna koki kovia, kun itsenäisyyssodan aikana niin ranskalaiset, englantilaiset kuin espanjalaisetkin taistelivat linnasta sen strategisesti keskeisen sijainnin takia.

    Useaan kertaan tuhottu ja uudelleen rakennettu Sohailin linna on nykyään Fuengirolan kaupungin symboli.  Sitä on restauroitu ja siellä on kesäisin monenlaista tapahtumaa.
   
    Valokuvissa on hallitsevana meren läheisyys sekä meren ja vuorten väliin rakentunut kaupunki kapeine katuineen.