sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Päivä mediakuninkaana


    Luin aamulla sunnuntain Hesarista Anna-Stina Nykäsen kolumnin ”Otan etäisyyttä kännykkään”.  (Linkki juttuun löytyy tuolta lopusta.)  Oivaltava kirjoitus, niinkuin hänen juttunsa useinkin.  Se siis käsitteli kännykän, nimenomaan älykännykän, muuttumista yhdeksi ruumiinosaksemme.  Ilman sitä emme enää näytä tulevan toimeen missään.

 
    Tässäkin asiassa on kaksi puolta, kuten asioilla yleensäkin.  Se hyvä puoli kännykän jatkuvasta mukanaolosta on tietysti turvallisuudentunne.  Jos itselle sattuu jotakin, voimme hälyttää apua tai jos vaikkapa perheenjäsen on pulassa, olemme tavoitettavissa.  Huono puoli on taas se, että sen jatkuva näprääminen vie huomiotamme pois ympärillämme tapahtuvista asioista.  Keskitymme netin uutisvirtaan, jaamme linkkejä uutisista, twiittaamme ja facebuukkaamme koko ajan riippumatta siitä, missä olemme.


    Tästä puolesta voitte lukea Nykäsen kolumnista.


    Se mitä minä aloin tuon jutun aikana mielessäni pyöritellä, oli tuo viittaus viime tiistain Nokia-uutisiin.  Aloin mielessäni kuvitella, miten tuona aamupäivänä miljoona suomalaista työpaikoillaan, työmatkoillaan, kotonaan ja kuka missäkin istui kännykkä kädessä tai tietokoneen äärellä.  Kaikki jakoivat toinen toisilleen uutislinkkejä Nokiasta.  Jokainen yritti keksiä muita paremman lohkaisun Nokiasta.  Jokainen yritti näyttää että oli aina ollut oikeassa arvioissaan Elopin tehtävästä Nokiassa.

 
    Siinä meitä nökötti älyvempaimiemme ääressä hirmuinen määrä suomalaisia, jotka kaikki tunsimme olevamme salatun tiedon haltijoita ja asiantuntijoita Nokiasta.  Tunsimme myös olevamme erittäin tärkeitä tiedonvälittäjiä, koska jaoimme uutislinkkejä toinen toisillemme Nokiasta.  Lisäksi tunsimme olevamme suuria, Veikko Huovistakin suurempia humoristeja jakaessamme omia sekä muiden lohkaisuja Nokiasta.  Nokia, Nokia, Nokia.


    En tiedä, jotenkin absurdi tilanne.  Mutta saimmepahan olla päivän mediakuninkaina.


    Yleensäkin somessa tämä uutislinkkien jakaminen sellaisista uutisista, joihin kukaan ei voi olla törmäämättä päivän lehdissä tai radion ja tv:n uutisissa, tuntuu aivan turhanpäiväiseltä.  Kyllähän jokainen meistä twitterissä ja fb:ssa mukana olevista seuraa siinä samalla uutisia netistä useammastakin lähteestä.  Uutiset ovat yleensä jo vanhoja kun ne linkataan eteenpäin.  Kokonaan toinen juttu on tietysti jos linkkaaja on liittänyt jotakin oleellista lisätietoa uutiseen, tai esittää jonkun oman kommenttinsa asiasta.  Siis jotakin muuta kuin että ”näin on” tai ”samaa mielta”.


    Samoin mielestäni on paikallaan jakaa linkkejä sellaisista pienemmistä ja erikoisemmista uutisista, joita pääuutiskanavilta ei yleensä löydä.  Maailma on pullollaan pieniä uutisia, jotka monia meistä kiinnostavat, ketä mistäkin syystä.  Ollaanhan me hyvin kirjavaa sakkia.  Samoin pienemmistä lehdistä löytyy  mielenkiintoisia kirjoituksia, kolumneja, blogeja joista ei suurimpia uutisvälineitä seuraamalla voi saada tietoa.  Tällaisten linkkien jakaminen on tärkeää, ei pääuutisten.  Pääuutiset kaikki löytävät itsekin, ilman muiden apua.


    Itse olen yrittänyt välttää päivän suurien uutisten linkittämistä.  Tiistainakin osallistuin keskusteluun ainoastaan yhdellä kuvalla ja kysymyksellä.  Tänään olen jakanut twitterissä omalla kommentillani tämän samaisen linkin, joka tässä lopussakin on.  Samoin linkin tähän blogiini.  En ole siis kirjoittanut tätä arvostellakseni muita, vaan kyseenalaistaakseni tuon käytännöksi muodostuneen samojen pääuutislinkkien jakamisen toinen toisillemme.




Tässä linkki Anna-Stina Nykäsen kolumniin:
http://www.hs.fi/sunnuntai/Otan+et%C3%A4isyytt%C3%A4+k%C3%A4nnykk%C3%A4%C3%A4n/a1378530650967




2 kommenttia:

  1. Oikeassa olet, noinhan se menee. Somen orjia alamme olla. Itse olen kyllästynyt Twitteriin tänä vuonna enkä siellä enää paljoa ole liikuskellut. On sen sijaan mielenkiintoista lukea elämänmakuisia blogeja ja tietysti joskus kiinnostavia uutisia tekee itsekin mieli kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänmakuinen on juuri oikea sana.

      Sitä kun löytyy mistä tahansa somen kanavista, on se heti kiinnostavaa.

      Poista