maanantai 30. syyskuuta 2013

Hämeenlinnan vuodet

 
    Kehutaanpa välillä vähän Hämeenlinnaa, se on hyvinkin sen arvoinen.



    Vuosi sitten asuttiin vielä Hämeenlinnassa väliaikaisessa asunnossa.  Oma talo oli myyty, tavarat suurimmaksi osaksi muuttolaatikoissa ja muuttolaatikoita koko väliaikainen asunto täynnään niin ettei liikkumaan meinannut mahtua.  Tämä välitila kesti seitsemän kuukautta.  Siinä kuitenkin yritettiin asua mahdollisimman normaalisti, vaikka ajatukset olivatkin jo Jätkäsaaressa.


 

Hämeenlinnassa oli erinomaiset ulkoilumahdollisuudet.  Lähellä olivat Aulanko, Ahvenisto, Linnanpuisto sekä koko rantareitti, joka kiersi Vanajaveden rantoja.  Niitä maisemia on täällä välistä tullut ikävä, niihin ehti niin tottua sen yhdeksän vuoden aikana joka siellä asuttiin.

 
    Hämeenlinnan keskusta oli mukavan pieni, helposti kävellen hallittavissa.  Oma putiikkini, Articano, oli kauniilla paikalla Kirkkopuiston reunassa.  Ikkunasta näkyi komea, valkoinen kirkko puistikon keskellä.  Tori oli korttelin päässä.  Kaikki palvelut aivan käden ulottuvissa.



    Asuimme aluksi kolmisen vuotta kerrostalossa aivan keskustassa, sitten noin viisi vuotta 50-luvun rintamamiestalossa puolentunnin kävelymatkan päässä keskustasta.  Tämä asumismuoto olikin sitä mitä aina olin halunnut: iso piha istutuksineen, autotalli nikkarointia ja muuta nysväämistä varten sekä kolmessa kerroksessa runsaasti tilaa asumiseen ja kaikenlaiseen harrastamiseen.



    Elämässä ei aina käy niin kuin ajattelee käyvän.  Terveydessä tapahtuvat muutokset muuttavat usein myös suunnitelmia sekä asumismuotoa.  Me päätimme tehdä nämä muutokset asumisessa mieluummin ajoissa kuin liian myöhään.  Nyt kun kohta vuosi täällä Jätkäsaaressa on kulunut, voin sanoa olevani tyytyväinen ratkaisuun.  Toki jään kaipaamaan monia asioita Hämeenlinnasta.  Mutta niin kaipaan joitakin asioita myös monista aikaisemmista asuinpaikoistani.  Ne vaan kuuluvat nyt jo menneeseen elämään, niitä voi muistella ja katsella valokuvista.  Nyt on vuorossa tämä elämä täällä, ja olen tähän jo sopeutunut.  Nyt jää aikaa sellaiseen tekemiseen, mihin vanhassa omakotitalossa ei meinannut löytyä.  Nyt on otettava tästä ilo irti, tulevaisuudesta kun ei tiedä millaisena se toteutuu.



4 kommenttia:

  1. Hämeenlinna vaikuttaa todelliselta idylliltä. Muutosvaiheet ovat rankkoja, varsinkin tuo väliaikaisuus. Mutta väliaikaista kaikki on vain, joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämähän on yhtä evoluutiota, aina välillä pieniä revoluutioita, se pitää mielen virkeänä ja aistit valppaina!

      Hämeenlinna on hieno paikka, ei oikeastaan mitään negatiivista. Asuttaisiin siellä varmaan vieläkin, ellei ikä olisi tuonut tullessaan omia ongelmiaan.
      Mutta hieno paikka on myös Helsinki.

      Poista
  2. Nyt tuli mullakin vähän ikävä Ojoisille kun näitä kuvia katseli! Varsinkin tota viimeistä kuvaa kuistista. Tulee elävästi mieleen kaikki tuoksut ja olotilat ja ihoaistimukset. Oi voi. Ihmeellistä luopumista ja uuteen totuttelua aina vaan. Mutta hyvä kun osaa siihenkin positiivisesti suhtautua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos Elsa, kun elämän aikana on joutunut luopumaan niin monista asioista, ja huomannut että aina jotakin uutta tulee tilalle, niin ei sitä sitten enää osaa jäädä sen enempää suremaan mennyttä. Kaipaamaan kylläkin, mutta se on mielestäni vähän eri asia (jotenkin positiivisempi). Jotkut asiat toisinaan ottavat kyllä koville, mutta ehkä se opettaa arvostamaan tätä hetkeä - kohta sekin kuuluu menneeseen.

      Poista